Anne Kyllönen on toipunut astmaoireista, jotka pakottivat hänet keskeyttämään Planican MM-kisojen yhdistelmäkilpailun viime viikon lauantaina. Hän kertoo starttaavansa lauantaina täysin terveenä naishiihtäjien viimeiseen lajiin, 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtöön.
– Olen sataprosenttisesti terve. Enempää en halua avata omaa terveyttäni koskevia asioita, Kyllönen kertoi.
Kyllönen tykkää kilpailla paljon, sillä hän on yleensä päässyt kilpailemalla parhaaseen vireeseen. Terveysongelmat karsivat lajeja hänen MM-ohjelmastaan, mutta hän on harjoitellut välipäivät tehokkaasti.
– Olen katsellut toisten kisoja ja ollut hengessä mukana, Kyllönen kertoi starttiensa väliin jääneestä viikosta
– Olen tehnyt kaksi kovempaa harjoitusta, joista jälkimmäisen torstaina. Ne menivät ihan hyvin. Siinä mielessä tilanteeni pitäisi olla hyvä.
Viisaasti ja nousujohteisesti
Kyllönen tähtää kilpailussa 20 parhaan joukkoon ja ilahtuisi erityisesti, jos vauhti riittää 15 hiihtäjän kärkijoukkoon.
– Omaa kuntoa on vaikea arvioida, kun alla on nyt aika pitkä tauko normaalimatkojen kilpailuista, Kyllönen totesi.
– Mutta 30 kilometriä pertsalla on ollut koko uran ajan yksi suosikkimatkoistani, joten on kiva päästä hiihtämään se. Tykkään myös 7,5 kilometrin lenkin pitkistä nousuista etenkin, jos kilpailuun löytyy hyvä suksi ja siihen saadaan hyvä pito.
Reitin pitäisi sopia Kyllöselle, joka on vahva vuorohiihdossa.
– Minulle sopisi parhaiten nousujohteinen kilpailu. Pitää olla alussa viisas ja kuunnella kehoa. Lopussa on aina väsyneitä naisia ja niitä, jotka hiihtävät alussa yli. Siinä on mahdollista parantaa sijoitusta.
Peesi ja vauhdinjako
Vauhdinjako on tärkeä pitkässä kilpailussa. Samalla pitäisi kuitenkin päästä sopivaan porukkaan, jossa saisi peesihyödyn.
– Peesissä pääsee suhteessa helpommalla varsinkin tällä 7,5 kilometrin lenkillä, jossa tullaan korkeimmalta kohdalta pitkä helppo pätkä reitin alimpaan kohtaan. Se korostaa peesihyötyä.
Kyllönen oli Pekingin 2022 olympialaisissa 30 kilometrillä 20:s. Uran paras kolmenkympin arvokisasijoitus on kahdeksas sija Val di Fiemmen 2013 MM-kisoista.