Tampereen Tappara haki keskiviikkona rutiinivoiton Vaasasta jääkiekkoliigassa, kun Sport kaatui tamperelaisten käsittelyssä maalein 4–1. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä paremmin runkosarjavoitosta taisteleva Tappara sai pelin hallintaansa.
Tapparan maalilla kiekkoja pysäytteli Niko Hovinen (torjuntaprosentti 95,45), joka torjui 21 laukausta. Hovinen on vaasalaisyleisölle varsin tuttu mies, sillä hän edusti Sportia yli kolmen kauden ajan.
Kirvesrinnoissa Hovinen on vielä tuore pelaaja, sillä Tappara hankki hänet riveihinsä vasta helmikuun alussa, kun Sport pystytti kirpputorin ja pani kaikki pelaajansa myyntiin. Hovinen torjui neljännen pelinsä Tapparan maalilla ja otti kolmannen voittonsa.
Hän pääsi nostelemaan CHL:n mestaruuskannua vain vajaa viikko siirtymisensä jälkeen.
– Kyllä se siirto tuli aika yllätyksenä, ja ehkä eniten yllätti ajankohta. Perjantai-iltana Jukurit-pelin (10. helmikuuta) jälkeen tuli agentilta soitto ja sunnuntaina varmistui, että suunta on Tappara, Hovinen kertoo.
Sportin maalilla kiekkoja torjui vaasalaisten alkukauden maalivahtitandemin toinen lenkki Rasmus Reijola. Vaasalaisten ainoan maalin teki koko kauden Sportissa pelannut Janne Keränen.
– Vähän erikoinen fiilis on ollut koko päivän, mutta ihan hyvin sain ladattua tähän peliin ja siirrettyä tunteet syrjään pelin ajaksi. Ei voi sanoa, että olisi aivan normaali peli-ilta ollut, Hovinen myöntää.
Tapparan tehomiehenä hääri Kristian Tanus (2+1), joka vietti toista kertaa tällä kaudella kahden maalin iltaa. Tamperelaisista Veli-Matti Vittasmäki pelasi uransa 700. ottelun jääkiekkoliigassa. Hän ei kirjauttanut juhlapelissään tehopisteitä.
Tapparan hyökkääjä Otto Rauhala palasi pitkän tauon jälkeen kokoonpanoon keskiviikkona Vaasassa. Lähes kolme kuukautta sivussa ollut Rauhalla ehti pelata reilut kuusi minuuttia, kunnes poistui kaukalosta loukkaantuneena.
– Hänelle tuli kaatuminen. Huomenna katsotaan, pitkäänkö hän on pois, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola sanoi.