Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rautionaho jatkoi hyvää virettään – pääsee mukaan lentomäen kisaan

Jenny Rautionaho hyppäsi 15. sijalle mäkihypyn naisten maailmancupin kisassa Norjan Lillehammerissa. Rautionahon hypyt HS140-mäessä kantoivat 119,5 ja 125,5 metriä.

Planican MM-kisoissa hyvän hyppyvireen löytänyt Rautionaho on jatkanut tasaisen hyvää suorittamista kisojen jälkeen maailmancupissa. Neljässä MM:n jälkeisessä kisassa hän on ollut 12:s, 11:s, 16:s ja 15:s.

Rautionaho pääsi hyvien tulostensa myötä Norjan kiertueen (Raw Air Tournament) päätöskisaan eli sunnuntaina Vikersundin lentomäessä hypättävään koitokseen. Hän on kiertueen kokonaistilanteessa 13:s, kun lentomäkikisaan pääsi 15 parasta.

– Oli kyllä elämäni kisa Lillehammerissa. Ensimmäinen kierroksen hyppy ei tullut ihan puhtaasti jalalta, mutta toisella sain petrattua aika paljon ja hyvän hypyn tähän päätökseen. Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä, Rautionaho iloitsi tiedotteessa.

Hankalien tuuliolojen viivästyttämän ja kiusaaman keskiviikon kisan voitti Saksan Katharina Althaus. Kanadan Alexandria Loutitt oli toinen ja Althausia edellä maailmancupin kärjessä oleva Itävallan Eva Pinkelnig kolmas.