Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

MP:n kasvatti Jonne Uronen täydentää joukkueen maalivahtiosaston – "Ruotsin reissu oli ihan mielenkiintoinen setti"

27-vuotias Uronen tekee paluun MP:n paitaan yhden välikauden jälkeen.

Ykkösessä pelaava Mikkelin Palloilijat on täydentänyt maalivahtiosastoaan, kun Jonne Uronen on tehnyt kuluvaa kautta käsittävän pelaajasopimuksen. 27-vuotias Uronen pelasi viime kauden Ytterhogdals IK:ssa Ruotsin pohjoisen alueen 2. divisioonassa ja tekee nyt paluun kasvattiseuraansa.

MP:n maalivahtiosaston muodostaa ensi kaudella Aleksi Honka-Hallila, Timi Heikkinen sekä Uronen. Tarvittaessa myös maalivahtivalmentaja Tuomo Hiltunen pystyy pelaamaan, kuten viime kaudella voitokkaassa JäPS-kotiottelussa.

Uronen nousi MP:n ykkösmaalivahdiksi kaudella 2020 ja pelasi kausien 2020 ja 2021 aikana 46 Ykkösen ottelua MP:n maalilla. Uronen on harjoitellut MP:n mukana jo pidemmän aikaa, mutta pelaajasopimus allekirjoitettiin torstaina.

MP:n tiedotteessa Urosta kuvaillaan rauhalliseksi ja vaativaksi maalivahdiksi, jonka suurimpia vahvuuksia ovat pelinluku, jalalla pelaaminen sekä lähitorjunnat.

– Tosi hyvillä fiiliksillä palaan takaisin. Olen saanut harjoitella joukkueen mukana jo useamman viikon ja meininki treeneissä on ollut hyvällä tasolla. Ruotsin reissu oli ihan mielenkiintoinen setti. Sieltä tuli mukaan kokemusta ja hyvin vähän kielitaitoa, kertoo Uronen MP:n tiedotteen mukaan.

– Nyt keskittyminen on täysin viimeisen kuukauden harjoituksissa, jotta oltaisiin joukkueena mahdollisimman valmiita kauden alkaessa. Henkilökohtaisena tavoitteena on auttaa joukkuetta menestymään mahdollisimman hyvin sekä saavuttaa joukkueena asetetut tavoitteet.

MP:llä on nyt kasassa 29 pelaajasopimusta. Joukkueen keskiviikoksi kaavailtu harjoitusottelu KuPS akatemiaa vastaan peruuntui sääolosuhteiden takia. MP pelaa seuraavan harjoitusottelun 1. huhtikuuta Pepon vieraana.