Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdysvallat pudotti Kari Jalosen valmentaman Tshekin MM-jääkiekossa, Saksa yllätti Sveitsin

Tshekin miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Kari Jalonen purki pettymystään torstaina Tampereen areenan uumenissa. Tshekki hävisi MM-kilpailujen puolivälierän Yhdysvalloille 0–3.

– Kolmessa viime ottelussamme Sveitsiä, Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan puolustuspelimme ei toiminut. Sitten emme voineet luoda maalintekopaikkojakaan, Jalonen summasi.

Jalonen luotsasi Tshekin viime vuonna MM-pronssille. Mitali oli perinteiselle jääkiekon menestysmaalle ensimmäinen sitten vuoden 2012.

– Uskoimme siihen, että voimme päästä jälleen mitalipeleihin. Yhdysvallat on hyvä joukkue ja pelaa hyvää jääkiekkoa. Täytyy kunnioittaa tulosta.

Jalonen ei lähtenyt jossittelemaan MM-kisapaikoista kieltäytyneillä NHL-pelaajilla tai yksittäisten pelaajien suorituksilla Riiassa ja Tampereella pelattavissa MM-kilpailuissa.

– Olen ylpeä näistä pelaajista, jotka olivat mukana. Kiitos heille. Voitamme joukkueena ja häviämme joukkueena, päävalmentaja naulasi.

Hän ei halunnut vertailla viime vuoden pronssijoukkuetta tämän vuoden joukkueeseen.

– Viime vuosi oli viime vuosi. Tämä vuosi on tämä vuosi.

Jalonen ei spekuloi jatkollaan

Tshekki isännöi MM-kilpailuja vuoden päästä. Jalonen teki viime vuonna sopimuksen, joka ulottuu vuoteen 2024. Tampereen pettymys käynnisti huhumyllyn siitä, voiko Jalonen jatkaa tehtävässään.

Päävalmentaja ei alkanut spekuloida jatkollaan.

– Täytyy analysoida tämä turnaus, sen hyvät asiat ja huonot asiat. Minun tehtäväni ei ole spekuloida.

Casey DeSmith venyi Yhdysvaltojen maalilla 15 torjuntaan, kun Tshekin paikat jäivät vähiin. Matt Coronato, Nick Perbix ja Cutter Gauthier tekivät Yhdysvaltojen maalit.

– Tshekki oli viime vuonna kolmas. Nyt saimme revanssin, päävalmentaja David Quinn viittasi vuosi sitten pronssiottelussa kärsittyyn 4–8-tappioon.

Yhdysvallat kohtaa lauantaina Tampereella pelattavassa välierässä Saksan, joka yllätti Riiassa pelatussa puolivälierässä B-lohkon ykkösen Sveitsin 3–1.

– Casey torjui hyvin. Nyt täytyy koota ajatukset ja keskittyä välierään, Yhdysvaltojen hyökkääjäkonkari Nick Bonino summasi.

Saksan voitto Sveitsistä oli yllätys

Saksa voitti Sveitsin 3–1 Latvian Riiassa pelatussa kamppailussa. Maximilian Kastner vei Saksan avauserässä johtoon. Toisessa erässä Sveitsin Jonas Siegenthaler tasoitti ja John Peterka sekä Nico Sturm viimeistelivät Saksalle. Toisessa erässä Saksan Moritz Seider taklasi itsensä suihkuun.

Saksan voitto on yllätys, sillä joukkue eteni puolivälieriin A-alkulohkon neljäntenä. Sveitsi voitti B-alkulohkon.