Lempäälä, yömaksu, kertoi teksti tuulilasin takana, kun paikallisliikenteen linja-autot valuivat ulos Tampereen keskustasta torstain ja perjantain välisenä yönä. Pysäkeillä kyytiä odotti Suomen väreihin sonnustautuneita jääkiekkofaneja.
Myös Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen kapteenilla Marko Anttilalla oli edessä linja-automatka, mutta erilaisissa tunnelmissa kuin hän odotti. Anttila ei ollut lähdössä kotipaikkakunnalleen Lempäälään, ainakaan vielä, vaan Suomen hotellille. Niskassa painoi 1–4-tappio Kanadalle MM-kilpailujen puolivälierässä.
Anttilalla oli kerrottavaa, eikä hänellä ollut kiire.
– Uskon, että se on tässä. Täytän ylihuomenna (lauantaina) 38. Nuoremmilla on paremmat kropat ja enemmän virtaa. En ole huolissani, miten homma jatkuu. Pukuhuoneessa on niin paljon johtajia.
Kapteenin maajoukkueura päättyi karvaaseen tappioon, mutta tapansa mukaan Anttilalla oli aikaa kotimaisille ja ulkomaisille toimittajille. Kyyneleensä hän oli jo kuivannut, mutta hän myönsi kunniakierroksen Tampereen areenan yleisön edessä koskettaneen.
– Ohtamaa sanoi, että käy nyt vielä pyörähtämässä, Anttila mainitsi pitkäaikaisen alivoimapelitoverin Atte Ohtamaan.
Myös hänen maajoukkuetiimalasissaan santa hupenee, vaikka puolustaja ei vielä torstai-iltana ilmoittanut maajoukkuepaidan jättämisestä henkariin. Anttilan aikeista hän oli ollut perillä ja patisteli kapteenin kunniakierrokselle.
Kolmen kullan mies
Anttila nousi maajoukkueeseen Jukka Jalosen ensimmäisellä päävalmentajajaksolla. Lempäälän jätti tuskin uskoi, millainen matka oli edessä.
– Matkalle mahtuu monia vaiheita. Alkuun yrittää lyödä päätä pinnalle ja pelata hyvin EHT-pelejä, että saisi tulla toistekin. Sitten alkaa lähestyä MM-kisaportteja ja sitten onkin MM-kilpailuissa, Anttila mietiskeli.
Hän pelasi ensimmäiset MM-kilpailut kymmenen vuotta sitten 2013, Jalosen komennossa. Seuraavia arvokilpailuja piti odottaa vuoteen 2018, mutta vasta Jalosen palattua Leijonien päävalmentajaksi Anttilasta tuli se ratkaisupelaaja, jollaisena suuri yleisö hänet tuntee.
Anttila säväytti MM-joukkueissa 2019–23 ja olympialaisissa 2022. Palkintokaappiin kertyi viime vuosina kaksi maailmanmestaruutta, olympiakulta ja MM-hopea.
– Olen pysynyt yllättävän terveenä, hän summasi pitkän uran syitä.
– Huikea porukka, hienoja muistoja. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet mahtavaa aikaa.
Aika siirtyä faniksi
Vaikka maajoukkueura päättyi puolivälieräpettymykseen, ei Anttila kadu valintaansa, ettei lopettanut maajoukkueessa jo kultaisena viime keväänä.
– Mietin jo viime kesänä, mutta kesä meni hyvin. Kroppa tuntui hyvältä. Lähdin vielä syksyllä mukaan, ja silloin oli selvää, että yritän saada paikan täältä. Kotikisat oli tilaisuus, joista on vaikea jäädä pois.
Tampereella hän paukautti pari maukasta maalia ja villitsi kotiyleisön vielä kerran. Tärkein eli joukkueen menestys jäi saavuttamatta.
– Kisojen aikana päätös selkeni, että on aika siirtyä faniksi. Aitiossa pää oli tyhjä. Tarkoitus oli pelata vielä viikonloppuna, Anttila viittasi välieriin ja mitalipeleihin.
Pitkäaikainen kapteeni ja varakapteeni kokee jättäneensä jäljen Leijoniin.
– Toivottavasti sain jätettyä ilmapiiriin jäljen, että jokainen saa ja jokaisen pitää olla oma itsensä ja tuoda se joukkueen hyväksi.