Lauri Markkanen äityi kovaan iskuun – Pussitti kauden parhaat pistelukemansa

Tuomas Iisalon valmentama Memphis Grizzlies on aloittanut kautensa vakuuttavasti.

Suomen NBA-tähti Lauri Markkanen oli joukkueensa tehokkain pistemies 28 pisteellä, kun Utah Jazz hävisi kotonaan Los Angeles Lakersille pistein 123–132.

Lähes 38 minuuttia pelannut jyväskyläläinen onnistui yhdeksässä kahdestakymmenestä pelitilanneheitostaan. Kolmosia hän upotti viisi yhdestätoista yrityksestä. Vapaaheittoviivalla Markkanen oli vakuuttava (5/6).

Komean korilukemansa ohella Markkanen nappasi seitsemän levypalloa ja antoi yhden koriin johtaneen syötön.

Ottelun suurin tähti oli kuitenkin Lakersin slovenialainen Luka Doncic, joka teki pelissä peräti 52 pistettä. Doncic keräsi myös kahdeksan levypalloa ja syötti kymmenen koria. Myös Lakersin Austin Reaves oli Markkasta tehokkaampi 29 pisteellään.

Jazz aloitti ottelun todella vahvasti, sillä ensimmäisen neljänneksen jälkeen se johti peliä jo 47–29. Hyvä alku ei kuitenkaan kantanut voittoon saakka. Utah Jazz on pelannut nyt kolme ottelua, joista se on voittanut yhden.

Tuomas Iisalon valmentama Memphis Grizzlies jatkaa puhtaalla pelillä. Kauden kolmannessa ottelussa Sacramento Kings kaatui vieraskentällä lukemin 112–123. Memphisin tehokkain pelaaja oli 31 pistettä pussittanut Ty Jerome. Jerome otti neljä levypalloa ja syötti kuusi koria.

29-vuotiaasta Jeromesta tuli NBA:n somejulkaisun mukaan Grizzliesin seurahistorian ensimmäinen pelaaja, joka tekee kauden ensimmäiseen kolmeen otteluun yhteensä yli 100 pistettä.

Kentän tehokkain pelaaja oli Sacramenton Zach LaVine, joka teki 37 pistettä.

Markkasen Utah ja Iisalon Memphis kohtaavat toisensa Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä jo toistamiseen tällä kaudella.

Selkävaivojen takia yhden ottelun väliin jättänyt LeBron James palasi Philadelphia 76ersin riveihin, kun joukkue koki kauden ensimmäisen tappionsa Detroit Pistonsille lukemin 93–106. James teki 18 pistettä reilun 33 minuutin peliajalla.