Montreal Canadiens haki vierasvoiton verivihollisestaan Toronto Maple Leafsista maalein 4–2.
Ottelussa nähtiin kummallinen hetki, kun tuomarina ottelussa toiminut T.J. Luxmore kaivoi pelikatkon aikana taskustaan omenan ja tarjosi evästä Montrealin maalivahti Jacob Fowlerille.
Videokuvan perusteella Fowler vaikuttaa kieltäytyvän tarjouksesta kohteliaasti, ja Luxmore sanailee veskarin kanssa hyväntuulisesti.
Fowler kertoi Sportsnetille mysteerisen hedelmän taustan. Kyseessä ei ollut aito, syötävä omena, vaan vihreä teko-omena. Se heitettiin katsomosta jäälle Fowlerin eteen kesken toisen erän.
– Olin todella keskittynyt peliin, mutta yhtäkkiä näin omenan liukuvan jäälle suoraan eteeni. Olen tottunut seuraamaan mustaa kiekkoa, en vihreää omenaa, Fowler naureskeli.
Maalivahdin mukaan Luxmore oli kertonut hänelle, että peli olisi vihelletty poikki, mikäli Toronto olisi päässyt hyökkäykseen teko-omenan ollessa jäällä.
Omenalla on jääkiekossa totuttu symboloimaan syöttöpistettä. Fowler ei ole toistaiseksi saanut NHL-urallaan maalisyöttöä vyölleen.
Ottelussa Montreal karkasi toisen erän puolivälin jälkeen jo 3–0-johtoon, mutta Maple Leafs kiri päätöserässä maalin päähän. Ratkaisevan 4–2-maalin teki ylivoimalla Zachary Bolduc.
Montrealin Oliver Kapanen syötti Alex Newhookin tekemän avausmaalin. Newhook iski ottelussa kaksi täysosumaa.