THL: Lapsia rokotettu alkuvuonna vähemmän kuin vuosi sitten – alueelliset erot ovat suuria

Myös pneumokokkirokotetta ja rotavirusrokotetta on annettu vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Tanja Mikkola / LEHTIKUVA

STT

Kaikkia pikkulasten rokotteita on otettu alkuvuonna vähemmän kuin vuosi sitten, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Joissain sairaanhoitopiireissä rotavirus-, pneumokokki- tai viitosrokotussarjaan kuuluvien rokoteannosten kattavuudet ovat merkittävästi matalampia kuin viime vuoden toukokuussa. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria.

– Koronaepidemia on vaikuttanut lasten ja nuorten kansallisen rokotusohjelman toteutukseen. Monissa kunnissa neuvola- ja kouluterveydenhuollon palveluja on rajattu. Lisäksi vanhemmat ovat siirtäneet neuvola-aikoja koronatilanteen takia, sanoo THL:n eritysasiantuntija Mia Kontio tiedotteessa.

Valtakunnallisesti tarkasteltuna esimerkiksi viitosrokotteen saaneiden lasten osuus on laskenut 6–16 prosenttiyksikköä riippuen rokoteannoksesta.

Viitosrokote antaa suojan kurkkumätää, jäykkäkouristusta, hinkuyskää, poliota ja Hib-tauteja vastaan. Viitosrokote annetaan kolmen, viiden ja 12 kuukauden iässä.

Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen ensimmäisen annoksen kattavuus on 10 prosenttiyksikköä matalampi kuin viime keväänä viidessä sairaanhoitopiirissä. Muualla lasku on ollut hieman vähäisempää. Ainoastaan Itä- Savossa MPR-rokotetta on annettu hieman enemmän kuin vuosi sitten.

Myös pneumokokkirokotetta ja rotavirusrokotetta on annettu vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka