Trumpin käyttämästä malarialääkkeestä ei ole hyötyä koronaviruksen aiheuttaman taudin hoidossa, kertoo tutkimus

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on kertonut aiemmin käyttävänsä hydroksiklorokiiniä koronaviruksen ennaltaehkäisyyn. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Britanniassa tehdyn laajan tutkimuksen mukaan malarialääke hydroksiklorokiinista ei ole hyötyä koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin sairaalahoidossa. Tutkimuksen on tehnyt Oxfordin yliopisto, joka on käymässä läpi suurta määrä uuden koronaviruksen aiheuttaman taudin hoitoon sopivia lääkkeitä.

Hydroksiklorokiinia testattiin antamalla sitä runsaalle 1 500 potilaalle, jotka olivat sairastuneet covid-19-tautiin. Tuloksia verrattiin niiden runsaan 3 100 potilaan tuloksiin, jotka olivat saaneet normaalia sairaalahoitoa.

Vajaan kuukauden tarkkailujakson aikana ryhmien välisessä kuolleisuudessa ei havaittu eroja eikä hydroksiklorokiini myöskään lyhentänyt sairaalassa vietettyä aikaa.

Hydroksiklorokiinin tutkiminen osana ohjelmaa on lopetettu, eikä lääkettä enää testata uusilla potilailla.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on kertonut aiemmin käyttävänsä hydroksiklorokiiniä koronaviruksen ennaltaehkäisyyn.

Yhdysvallat lähetti taannoin Brasiliaan kaksimiljoonaa annosta hydroksiklorokiinia, jota aiotaan käyttää sekä terveydenhoitohenkilökunnan suojaamiseen virukselta että tartunnan saaneiden hoitamiseen.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka