"Me olemme saaneet tarpeeksemme kuolemisesta" – Yhdysvalloissa atlantalaiset osoittivat mieltä perjantaisen ampumatapauksen vuoksi

Perjantain tapahtumat saivat alkunsa, kun Wendy's -pikaruokaketjun työntekijät soittivat poliisit paikalle, koska Brooks nukkui autossaan tukkien ravintolan autokaistan. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvalloissa mielenosoittajat marssivat jälleen Georgian osavaltion pääkaupungin Atlantan kaduilla.

Lukuisat mielenosoittajat olivat jalkautuneet Atlantan kaduille maanantaiaamuna paikallista aikaa. Mielenosoituksen oli kutsunut koolle mustien kansalaisoikeusjärjestö NAACP:n Georgian jaosto.

– Me olemme saaneet tarpeeksemme kuolemisesta, NAACP sanoi tiedotteessa.

NAACP:n Georgian jaosto vaatii osavaltion päättäjiä muun muassa varmistamaan tarvittavien uudistusten tekemisen rikoslakiin ja lopettamaan poliisiväkivallan.

Kaupungissa on ollut mielenosoituksia jo muutaman viikon ajan, mutta poliisiväkivaltaa ja rakenteellista rasismia vastustavat mielenilmaukset saivat uutta tuulta siipiensä alle sen jälkeen, kun 27-vuotias musta mies kuoli pidätystilanteessa perjantaina.

Poliisin epäillään ampuneen Rayshard Brooksin kuoliaaksi perjantaiyönä pikaruokaravintolan pihalla. Piirikunnan oikeuslääkärin kuolinsyyraportista selviää, että Brooksia ammuttiin selkään kahdesti. Asiasta kertoi muun muassa yhdysvaltalaiskanava CNN .

Tuoreen raportin mukaan Brooks kuoli luotien aiheuttamiin vaurioihin ja verenhukkaan. Raportissa kuolintavaksi määritellään henkirikos.

Osavaltion syyttäjät harkitsevat syytteiden asettamista Brooksin ampumisesta epäillylle poliisille.

– Jos laukaus ammuttiin muusta syystä kuin poliisin hengen pelastamiseksi tai estääkseen häntä itseään tai muita saamasta vammoja, se ei ole ollut lain mukaan oikeutettu, Fultonin piirikunnan syyttäjä Paul Howard sanoi.

Brooks sanoi voivansa mennä kotiin

Perjantain tapahtumat saivat alkunsa, kun Wendy's -pikaruokaketjun työntekijät soittivat poliisit paikalle, koska Brooks nukkui autossaan tukkien ravintolan autokaistan.

Tilanteesta otetuissa vartalo- ja autokameravideoissa näkyy, että ensi alkuun Brooks oli tottelevainen ja ystävällinen poliiseja kohtaan, kertoo New York Times . Hän ehdotti, että lukitsisi autonsa poliisien valvonnassa ja kävelisi vähän matkan päässä asuvan siskonsa luokse.

– Voin vain mennä kotiin, Brooks sanoo videolla.

Poliisit tekivät Brooksille puhalluskokeen, minkä jälkeen häntä epäiltiin rattijuoppoudesta. Brooksin kuolemaan johtanut yhteenotto käynnistyi vasta, kun poliisit yrittivät laittaa Brooksin käsirautoihin.

Hän vastusti pidätystä ja lähti pakoon, kaapaten etälamauttimen yhdeltä poliiseista. Pakonsa aikana hän osoitti etälamauttimella poliisia, minkä seurauksena poliisi ampui häntä.

Brooks vietiin sairaalaan, mutta hän kuoli leikkauksen jälkeen.

Ampumisesta epäilty poliisi on erotettu, ja toinen hänen seurassaan ollut poliisi on siirretty pois kenttätyöstä. Myös kaupungin poliisipäällikkö on eronnut tapauksen takia.

"Kuolettavan voiman käyttö ei ollut oikeutettua"

Brooksin vaimo Tomika Miller sanoi uutiskanava CBS:lle, että Brooksin ampumisesta epäillyn poliisin ja hänen kollegansa pitäisi joutua vankilaan.

– Jos minun aviomieheni olisi ampunut heidät, hän olisi vankilassa, Miller sanoi.

– Hän istuisi elin-ikäistä vankeustuomiota, Miller jatkoi.

Pari vuotta sitten demokraattien ehdokkaana Georgian kuvernöörivaaleissa ollut Stacey Abrams arvioi uutiskanava CNN:lle, ettei Brooksin ampuminen ollut oikeutettu. Abrams arvioi, että päätös ampua Brooksia selkään on ehkä tehty kärsimättömyydestä, turhautumisesta tai paniikista. Oli syy mikä tahansa, ei kuolettavan voiman käyttö ollut Abramsin mukaan oikeutettua.

Poliisivoimiin kohdistuvat uudistukset ovat olleet yksi tärkeimpiä mielenosoittajien vaatimuksia. Monet kaupungit ovatkin jo ottaneet vaatimukset käsittelyyn.

Toimiin on ryhdytty ainakin Minneapolisissa ja Chicagossa, joissa työryhmien on tarkoitus selvittää poliisin voimankäyttöä. Minneapolis on lupaillut hajottavansa poliisilaitoksen ja kehittävänsä tilalle eräänlaisen yhteisölähtöisen vaihtoehdon.

Uudistuksia poliisin toimintaan on lupailtu myös muun muassa Los Angelesissa, San Josessa ja San Franciscossa, joissa poliisien ammattiliitot tuomitsivat George Floydin kuoleman.

Mielenosoitukset nostavat esiin vähemmistöjen kokemaa väkivaltaa

Rasismia ja poliisin harjoittamaa väkivaltaa vastustavat mielenosoitukset ovat jatkuneet jo viikkoja ympäri Yhdysvaltoja. Protestit alkoivat, kun Minneapolisissa mustaihoinen Floyd kuoli poliisin käsissä 25. toukokuuta.

Mielenosoitukset ovat nostaneet esiin erityisesti mustiin kohdistuvaa poliisin harjoittamaa väkivaltaa. Niissä on tuotu esiin myös esimerkiksi mustien transihmisten kokema väkivalta.

Sunnuntaina New Yorkissa osoitettiin mieltä erityisesti mustien transnaisten kohtamaa väkivaltaa vastaan. New York Timesin mukaan transihmiset joutuvat usein väkivallan kohteiksi niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa.

NYT kirjoitti viime syksynä, että kuluneen vuoden aikana Yhdysvalloissa oli tapettu ainakin 18 transnaista. Heistä suurin osa oli ei-valkoisia. Lehden mukaan Yhdysvaltain lääkereiden ammattijärjestö kuvaili tilannetta tuolloin epidemiaksi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka