Varsinais-Suomessa Pöytyällä sijainneen Jehovan todistajien valtakunnan salin tuhopolttoa ei enää käsitellä rikosasiana, sillä palon sytyttämisestä syytetty mies on kuollut. Asiasta kertoo Varsinais-Suomen käräjäoikeus.
Syksyllä annetulla välituomiolla mies määrättiin mielentilatutkimukseen ja samalla oikeus totesi tämän toimineen syytteessä kuvatulla tavalla ja sytyttäneen rakennuksen viime elokuussa tuleen. Rakennus tuhoutui palossa kokonaan ja rakennuksen omistajalle, Jehovan todistajien Turun seurakunnalle, aiheutui noin 130 000 euron vahinko.
Syyttäjä vaati miehelle ehdotonta vankeusrangaistusta. Syyttäjän mukaan teko oli omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa.
Syyttäj ä: Yritti tuhopolttoa aiemmin
Syyttäjän mukaan mies oli yrittänyt valtakunnansalin polttoa aiemminkin. Viittä päivää ennen rakennuksen tuhoutumista mies oli syyttäjän mukaan valellut bensiiniä muun muassa ilmalämpöpumpun päälle ja rakennuksen oveen ja sytyttänyt sen palamaan. Palo oli sammunut itsekseen, mutta se oli ehtinyt vaurioittaa ilmalämpöpumppua ja rakennusta.
Vastaaja myönsi syyllistyneensä asiassa rikoksiin.
Jättäytynyt pois seurakunnan toiminnasta
Esitutkintamateriaalin mukaan mies oli ollut seurakunnan jäsen, mutta jättäytynyt pois toiminnasta.
Kuulusteluissa mies sanoi tuhopolton syyksi tunteen siitä, että häntä on kiusattu. Kuulustelija pyysi häntä tarkentamaan, miten kiusaaminen on tullut hänen tietoonsa.
– Minulla on vain sellainen tunne tästä, hän sanoi.
- -
Korjattu klo 10.49 taivutusvirhe uutisesta. Jutun alussa luki "syksyllä antamassaan välituomiossa", vaikka oikea muoto on "syksyllä annetulla välituomiolla".