Perustettavan ilmastorahaston linjauksia odotellaan edelleen, vaikka alun perin oli tarkoitus, että tarkempia linjauksia siitä tulisi huhtikuun kehysriiheen mennessä. Valtion kehitysyhtiö Vake on löytänyt yli 200 potentiaalista ilmastorahaston investointikohdetta, mutta rahaa ei vielä jaeta, sillä valmistelu on kesken.
Vaken on tarkoitus toimia rahaston pohjana.
Vake kertoo verkkosivuillaan, että tällä hetkellä se odottaa omistajalta tarkempaa tietoa ilmastorahastoa koskevista linjauksista.
– Kehysriihen yhteydessä oli mainittu, että asia ratkaistaan alkukesän lisätalousarviokäsittelyn yhteydessä, niin toki pidimme yhtiössä mahdollisena, että tuolloin (kesäkuun lisätalousarviossa) tarkempia linjauksia saadaan, sanoo Vaken toimitusjohtaja Paula Laine.
Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen (sd.) ei maanantaina kommentoinut asiaa STT:lle, sillä asiassa ei ole uutta kerrottavaa. Tuppuraisen esikunnasta sanotaan STT:lle, ettei ilmastorahaston valmistelu ole tullut valmiiksi koronapandemian takia, vaikka alun perin ajateltiin, että valmista tulisi huhti–toukokuussa. Valmista on tarkoitus tulla mahdollisimman pian kesälomakauden jälkeen, esikunnasta sanotaan.
Ilmastorahaston avulla tarkoitus päästä hallituksen ilmastotavoitteeseen
Hallitus päätti helmikuun alussa Vuosaaren ilmastokokouksessa ilmastorahaston perustamisesta. Tuppurainen sanoi tuolloin, että ilmastorahaston toiminnan ja talouden tarkemmat linjaukset valmistellaan kehysriiheen mennessä. Linjauksia ei kehysriiheen vielä saatu, vaan ne siirrettiin kesäkuun lisätalousarvioon, jossa ilmastorahastoa sovittiin pääomitettavan 300 miljoonalla eurolla "valmistelun valmistuttua".
Neljännen lisätalousarvion pöytäkirjassa lisäksi toistettiin samat asiat kuin Vuosaaren ilmastokokouksen yhteydessä. Ilmastorahaston on tarkoitus keskittyä ilmastonmuutoksen torjuntaan, digitalisaation edistämiseen sekä teollisuuden vähähiilisyyden vauhdittamiseen.
Valtionomistajaohjausosaston finanssineuvos Petri Vihervuori sanoo STT:lle, että ilmastorahastosta on kevään aikana käyty keskusteluita siinä rytmissä, mitä viisikko on päättänyt.
Hallitukselta odotetaan merkittäviä ilmastolinjauksia ja ilmastorahaston on tarkoitus olla yksi niistä. Hallitusohjelmassa on sitouduttu tavoitteeseen siitä, että Suomi olisi vuonna 2035 hiilineutraali ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen.
Ilmastorahaston on tarkoitus olla yksi niistä järjestelmätason uudistuksista, joilla ilmastotavoitteeseen päästään.
Hankkeita käynnistetään hallituksen linjausten pohjalta
Vaken toimitusjohtaja Laineen mukaan Vakella on tällä hetkellä yli 200 potentiaalista investointikohdetta.
– Katsomme, minkälaisia linjauksia omistaja tekee, ja sitten sen pohjalta niitä on mahdollista lähteä käynnistelemään, Laine sanoo.
Vakessa odotetaan etenkin tietoja ajankohdasta, jolloin ilmastorahasto käynnistetään.
Laineen mukaan näiden yli 200 investointikohteen joukossa on hyvin erilaisia tahoja. Mukana on kaupunkeja, kuntia sekä pieniä ja suuria yrityksiä.
– Lukumääräisesti eniten meillä on aihioita koskien erilaisia digitaalisia alustoja, Laine sanoo.
Vake on ehdottanut, että ilmastorahasto keskittyisi pääosin sellaisten suurempien digi- ja ilmastoinvestointien rahoittamiseen, joihin tällä hetkellä ei valtiotoimijoiden keskuudessa ole jo olemassa olevaa rahoitustarjontaa.
Vake perustettiin vuonna 2016, kun valtion omistajapolitiikkaa linjattiin uudelleen Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana. Vaken tavoitteeksi asetettiin, että valtion yhtiöihin sijoittama pääoma saataisiin kiertämään nykyistä aktiivisemmin.
Kehitysyhtiön tarkoituksena on luoda uutta yritystoimintaa. Tavoite on keskittyä uuteen teknologiaan ja luoda Suomeen osaamiskeskittymiä. Vake on toiminut pian viisi vuotta tekemättä ensimmäistäkään sijoitusta.
Viime vuoden syyskuussa selvitysmies esitti, että Vake pitää yhdistää toiseen valtion sijoitusyhtiöön Suomen Teollisuussijoitukseen.