Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

JSN: Katteeton otsikko ja korjaamaton asiavirhe rikkoivat hyvää journalistista tapaa

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut langettavan päätöksen neljälle julkaisulle, jotka neuvoston mukaan ovat rikkoneet hyvää journalistista tapaa.

Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat saivat langettavat päätökset jutuista, joiden otsikoiden JSN katsoi olevan katteettomia. Ilta-Sanomien uutinen koski Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puhetta ja Helsingin Sanomien uutinen maahanmuuttajanuorten kotouttamishanketta.

Aamulehdelle langettava päätös annettiin, koska se ei ollut neuvoston mukaan korjannut alueellista vesihanketta käsitelleessä kolumnissa ollutta olennaista asiavirhettä, vaikka se oli virheestä tiedon saanut.

Hymy puolestaan ei ollut JSN:n mukaan erottanut Terveys-Hymy -nimisen mainosliitteensä sisältöä riittävän selvästi toimituksellisesta aineistostaan. Neuvoston mukaan mainosluonteesta on mainittu ainoastaan yhden kerran 24-sivuisen liitteen kannessa. Mainosten verkkoversioissa oli päätoimittajan mukaan teknisiä ongelmia, eikä mainosmerkintöjä ollut kanteluun poimituissa mainoksissa lainkaan.

Vapauttavat päätökset JSN antoi Etelä-Suomen Sanomille ja ammattilehti Journalistille.

Etelä-Suomen Sanomien tapauksessa kantelija oli kokenut uutisessa olevan piilomainontaa. JSN kuitenkin katsoi, että lehdellä oli journalistiset perusteet kertoa, että paikallisesti kiinnostava ja historiallisesti merkittävä rakennus on myynnissä.

Journalistin vapauttava päätös koski samanaikaista kuulemista. JSN:n mukaan kantelija ei joutunut jutussa niin kielteiseen julkisuuteen, että häntä olisi pitänyt kuulla samanaikaisesti tai jälkikäteen.