Taloussanomat: Pankkitilien miinuskorot voivat tulla myös Suomeen – asiakas joutuisi maksamaan korkoa rahojen pitämisestä tilillä

Laskentatoimen ja rahoituksen professorin Timo Rothoviuksen mukaan miinuskorot voivat tulla käyttöön Suomessa, mikäli korkotaso jatkuu matalana vielä pitkään.

Suomalaisten pankkitileille voi tulla miinuskorko, mikäli matalat korkotasot jatkuvat vielä pitkään, arvioi laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius Vaasan yliopistosta Taloussanomille.

Käytännössä miinuskorko tarkoittaisi sitä, että asiakas joutuisi maksamaan pankille korkoa siitä, että rahat ovat pankin tilillä.

Esimerkiksi Tanskassa peritään jo miinuskorkoja asiakkailta, joilla on riittävän isot talletukset. Rothoviuksen mukaan on täysin mahdollista, että miinuskorot tulevat käyttöön yksityisasiakkaiden talletuksissa myös Suomessa.

– Jos tällainen tilanne jatkuu todella pitkään ja jos korkoja painetaan vielä alaspäin, kyllä se on pakko, Rothovius sanoo lehdelle.

Taloussanomien mukaan Tanskassa Nordea perii tällä hetkellä miinuskorkoa vähintään 750 000 kruunun eli noin 100 000 euron talletuksista. Ensi vuonna rajaa lasketaan niin, että 0,6 prosentin miinuskoron joutuu maksamaan vähintään 250 000 kruunun eli noin 34 000 euron talletuksista.

Nordeasta kerrotaan Taloussanomille, ettei pankki suunnittele ottavansa käyttöön negatiivista korkoa Suomessa henkilöasiakkaille.

Rothoviuksen mukaan miinuskorkojen käyttöönotto Suomessa edellyttäisi sitä, että niiden perimiseen lähtisi useampi pankki.

Etusivulla nyt

Mainos: Länsi-Savo

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka