Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puola ja Liettua ylittivät maahantulorajoitusten rajan – hallitus päättää uusista matkustusrajoituksista torstaina

Tuoreimpien koronatietojen mukaan maahantulorajoituksiin saattaa olla ensi viikolla tulossa uusia kiristyksiä.

Liettua ja Puola ovat tuoreimmat EU-maat, joissa koronaviruksen ilmaantuvuus on noussut yli Suomen hallituksen määrittelemän maahantulorajoitusten raja-arvon.

Euroopan tartuntatautiviraston maanantaisen tilaston mukaan Puolassa oli noin 35 ja Liettuassa noin 38 diagnosoitua uutta koronatapausta edellisen kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohden.

Suomessa maahantulorajoitusten raja-arvona on 25 tapausta 100 000 asukasta kohden kahdessa viikossa. Valtioneuvosto on päättänyt maahantulorajoitusten muutoksista istunnoissaan torstaisin maanantain tietojen pohjalta.

EU:n ulkopuolisista Schengen-maista myös San Marino on tuoreimpien tietojen perusteella ylittänyt 25 tapauksen raja-arvon. EU- ja Schengen-maista sen alittavat Suomen ohella enää Latvia, Kypros ja Liechtenstein.

Päätökset uusista maahantulorajoituksista ovat astuneet voimaan seuraavana maanantaina.

Työmatkustus helpottuu lokakuussa

Torstaina maahantulon rajoituksissa on alkamassa siirtymävaihe, jonka tarkoituksena on helpottaa ennen kaikkea työmatkaliikennettä myös korkean koronailmaantuvuuden maista.

Lokakuun alusta alkaen Suomeen 25 tapauksen raja-arvon ylittävästä maasta saapuvalle suomalaiselle suositellaan kahta vapaaehtoista koronatestiä, joilla voi lyhentää kahden viikon omaehtoista karanteenia.

Ulkomaalaisten matkustajien tulisi puolestaan ottaa ensimmäinen testi lähtömaassa ja toinen Suomessa aikaisintaan kolme vuorokautta ensimmäisen testin jälkeen.

Jos ulkomaalaisen matka Suomeen kestää alle kolme vuorokautta, toiselle testille ja omaehtoiselle karanteenille ei ole tarvetta. Esimerkiksi työmatkalaisille ja muille erityistapauksille on omat järjestelynsä.

Siirtymäkausi on voimassa 22. marraskuuta asti, minkä jälkeen sisärajavalvonta päättyy ja maahantulo perustuu testaukseen.

Päivittäinen liikenne Lapissa Ruotsin ja Norjan rajayhteisöissä on kuitenkin jo nyt sallittu, samoin kaikki töissä käynti Suomeen Ruotsista ja Virosta.