Maahantulorajoitukset saattavat ensi viikolla kiristyä entisestään. Euroopan tartuntatautiviraston tuoreimpien lukujen mukaan tartuntojen ilmaantuvuus ylittää kaikissa tilaston maissa raja-arvon 25, mikä tarkoittaa 25:tä tartuntatapausta 100 000:ta asukasta kohti kuluneiden kahden viikon aikana.
Suomessa maahantulorajoitusten raja-arvo on 25.
Vielä viikko sitten viraston tilastossa EU- ja Schengen-maista lukeman alittivat Suomen ohella Latvia, Kypros ja Liechtenstein. Nyt lukema on sekä kaikissa kolmessa maassa että Suomessa yli 25.
Tartuntatautiviraston taulukossa Suomen ilmaantuvuusluvuksi kerrotaan 28,2, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan se on 27,2.
Tilastossa korkein ilmaantuvuusluku on Espanjassa, jossa se on 319,3.
Päätöksiä luvassa myöhemmin tällä viikolla
Hallitus arvioi maahantulorajoitusten tarvetta ja laajuutta joka viikko epidemiologisen tilanteen perusteella. Valtioneuvosto on päättänyt maahantulorajoitusten muutoksista istunnoissaan torstaisin maanantaisten tietojen pohjalta, ja päätökset uusista maahantulorajoituksista ovat astuneet voimaan seuraavana maanantaina.
Päivittäinen liikenne Suomen, Ruotsin ja Norjan välisellä maarajalla rajayhteisöjen välillä on edelleen mahdollista. Suomessa voi käydä työssä Ruotsista ja Virosta ilman omaehtoista 14 vuorokauden karanteenia. Myöskään huvialusliikennettä EU- ja Schengen-maista Suomeen ei rajoiteta.
Näitä poikkeuksia lukuun ottamatta sisärajoilla maahantulon rajoitukset mahdollistavat vain paluuliikenteen Suomeen, kauttakulkuliikenteen, työmatkan ja muun välttämättömän syyn. Maahantulijoille suositellaan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia, jota voi halutessaan lyhentää kahdella vapaaehtoisella koronatestillä.
Pariisin kahvilat menevät jälleen kiinni
Valtaosa Pariisin baareista ja kahviloista sulkeutuu todennäköisesti tiistaina ainakin kahdeksi viikoksi, kun kaupungissa kiristetään koronavirusrajoituksia. Ranskassa rekisteröitiin lauantaina yhteensä liki 17 000 tartuntaa, mikä on suurin määrä sen jälkeen kun laajamittaiset testit aloitettiin. Sunnuntaina tartuntoja oli runsaat 12 500, kertoi BBC.
Sellaiset ravintolat ja bistrot, jotka myyvät myös ruokaa, voivat edelleen olla auki, jos ne keräävät asiakkaidensa yhteystiedot ja sulkevat ovensa viimeistään iltakymmeneltä. Ravintoloiden on myös noudatettava muita uusia, entistä tiukempia koronasäännöksiä.
Pariisi on ylittämässä viranomaisten kriittiseksi määrittelemän rajan, joka on 250 tartuntaa 100 000 ihmistä kohti. Raja on tätä ennen jo ylittynyt Marseillessa ja Aix-en-Provencessa maan eteläosassa. Myös Ranskan merentakaisiin alueisiin kuuluva Guadeloupe on ylittänyt rajan.
Sisäministeri Gerald Darmanin myönsi, että uudet säännökset ottavat koville.
– Olemme ranskalaisia: rakastamme juomista, syömistä, elämistä, hymyilemistä ja suukottelua, ministeri sanoi radiohaastattelussa.