Amnesty: Kotiapulaisten kaltoinkohtelu jatkunut Qatarissa uudesta laista huolimatta

Sanna Raita-aho / STT

Kotiapulaisina toimivien siirtolaisnaisten kaltoinkohtelu Qatarissa jatkuu uudesta laista huolimatta, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnestyn raportti.

Qatar otti vuonna 2017 käyttöön kotiapulaisten oikeuksia koskevan lain, jossa määrättiin muun muassa työtunneista ja palkallisista lomista. Tämä ei ole Amnestyn mukaan parantanut kaikkien naisten asemaa.

Laista huolimatta Amnestyn haastattelemista naisista 90 kertoi joutuvansa säännöllisesti työskentelemään yli 14 tuntia päivässä.

Kohtuuttoman pitkien työpäivien lisäksi monia naisia kohdellaan halventavasti. Kotiapulaisia oli muun muassa solvattu, nimitelty tai heidän päälleen syljetty. Monien passia pidettiin myös työnantajan hallussa.

Osa Amnestyn haastattelemista naisista oli joutunut jopa seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Suurimmalla osalla naisista ei ollut yhtään vapaapäivää työsuhteen aikana.

Lakia ei valvota

Väärinkäytökset ovat mahdollisia, koska kotiapulaisten oikeuksia koskevan lain noudattamista ei valvota. Qatarissa työnantajilla on myös suuri valta työntekijöihinsä.

Väärinkäytöksistä tai laittomuuksista raportoiminen viranomaisille on tehty vaikeaksi, Amnesty toteaa. Jos kaltoinkohdellut kotiapulaiset valittavat työnantajistaan viranomaisille, he ovat järjestön mukaan vaarassa menettää oleskelulupansa, toimeentulonsa ja asuinpaikkansa.

Qatarissa on arviolta 173 000 siirtolaisena tullutta kotiapulaista, jotka tulevat usein köyhistä maista.

Amnesty haastatteli selvitykseensä 105 naista. Raportti keskittyy naiskotiapulaisiin, koska he ovat haavoittuvimmassa asemassa.

Osa haastatelluista työskenteli edelleen kotiapulaisena, osa oli jättänyt työnsä, mutta oli edelleen Qatarissa ja jotkut olivat palanneet kotimaahansa. Haastateltujen työnantajat olivat monista eri maista.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka