Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tilastokeskus päivitti työllisyysluvut "kuvaamaan paremmin tapahtunutta": työttömyyden trendiluku ampaisi 8,4 prosenttiin

Työttömyys kasvoi syyskuussa selvästi vuoden takaiseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Suomessa oli syyskuussa 47 000 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Yhteensä työttömiä oli 208 000.

Työttömyysasteen trendiluku nousi 8,4 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 6,7 prosenttia. Trendiluvusta on poistettu kausi- ja satunnaisvaihtelu.

Työllisiä oli syyskuussa 35 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työllisyysasteen trendiluku oli puolestaan 71,4 prosenttia, kun vuotta aiemmin se oli 72,6 prosenttia. Luku kääntyi laskuun alkuvuonna ylitettyään tammikuussa hetkellisesti 73 prosentin rajan.

Lomautukset lisääntyneet lokakuussa

Suuri muutos johtuu osittain siitä, että Tilastokeskus kertoo päivittäneensä lukujaan. Trendin jyrkkä pudotus selittyy sillä, että keväällä tapahtunut työllisyyden pudotus on tuoreimman laskennan yhteydessä tulkittu tasomuutokseksi, koska työllisyys ei ole palautunut puolessa vuodessa.

OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen kuvaili muutosta kirjoittamalla Twitterissä , että "Tilastokeskus päivitti työllisyysasteensa kuvaamaan paremmin tapahtunutta".

Myös monet muut ekonomistit kommentoivat rajua tilastomuutosta tuoreeltaan. He myös huomioivat, että työllisten määrä on parantunut kevääseen verrattuna.

– Työttömyysasteen trendi loikkasi syyskuussa 8,4 prosenttiin, missä se onkin ollut jo toukokuusta. Työllisyys koheni hiukan syyskuussakin, mutta työmarkkinoiden elpyminen uhkaa hyytyä hetkellisesti syksyllä toisen korona-aallon iskettyä, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki kommentoi.

Kuoppamäki jatkoi arvioimalla työmarkkinoiden näkymiä yleisesti epävarmoiksi. Hän huomauttaa, että lomautettujen määrä on kääntynyt tässä kuussa kasvuun, kun etenkin ravintolatyöntekijöitä sekä lastenhoitajia ja koulunkäyntiavustajia on lomautettu.

– Myös rakennusalalla ja teollisuudessa näkyy lomautuksia joissain ammateissa. Lomautusten lisääntyminen on tosin tavallista lokakuussa, joten tilanne ei ole vielä selkeästi heikentymässäkään, hän kirjoittaa pankin tiedotteessa.

Avoimet työpaikat puolittuivat Lapissa

Oman työllisyyskatsauksensa tiistaina julkaisi myös työ- ja elinkeinoministeriö, jonka luvut perustuvat TE-toimistojen tietoihin. Tilastokeskuksen työvoimatutkimus puolestaan laaditaan otostutkimuksena.

Ministeriön mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa lähes 316 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on noin 90 000 eli 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Alueittain mitattuna työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi suhteellisesti eniten Ahvenanmaalla, jossa luku lähes kolminkertaistui. Toiseksi suurinta kasvu oli Uudellamaalla, jonka ely-keskuksen alueella hakijoiden määrä kasvoi yli 60 prosenttia vuoden takaisesta. Vähiten luku kasvoi Kainuussa, jossa se oli lähes ennallaan.

Sitä vastoin TE-toimistoihin ilmoitettuihin avointen työpaikkojen määrä väheni 18 prosenttia vuoden takaisesta. Muutos oli suurinta Lapissa ja Uudellamaalla. Lapissa avoimia työpaikkoja oli syyskuussa lähes puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin, Uudellamaalla noin kolmanneksen.

Koko työvoimaan suhteutettuna työttömien työnhakijoiden osuus oli pienin Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Kainuun ely-keskusten alueella.

Elokuusta työttömien työnhakijoiden määrä väheni noin 14 000:lla.