Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronaepidemia on kiihtymisvaiheessa useilla alueilla Suomessa – koronatapausten määrän nousu näyttää kuitenkin loiventuneen

Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronatilannekatsauksessa kerrottiin, että koronaepidemian kiihtymisvaiheessa ovat Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit sekä uutena Ahvenanmaan maakunta. THL:n mukaan Vaasan sairaanhoitopiiri on edelleen leviämisvaiheessa.

Koronavirustartuntojen määrä on noussut merkittävästi edellisen kuukauden kuluessa, mutta määrän nousu näyttää loiventuneen viimeisimmän viikon aikana, kertoo THL.

Positiivisten näytteiden osuus kaikista testatuista näytteistä on laskenut valtakunnallisesti edelliseen viikkoon verrattuna. Positiivisten näytteiden osuus testatuista näytteistä on 1,4 prosenttia, THL kertoi viikoittaisessa koronatilannekatsauksessa. Arvioitu tartuttavuusluku on THL:n mukaan tällä hetkellä 1,30–1,45.

Valtaosa viime viikolla todetuista koronatapauksista oli todettu alle 50-vuotiailla ja lähes puolet alle 30-vuotiailla. Lähes kaikki tuoreet tartunnat olivat peräisin kotimaasta.