Yhdysvaltain osakemarkkinat vahvassa nousuvireessä vaalipäivänä

Kyseessä oli toinen peräkkäinen vahva nousupäivä Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla viime viikon kurssilaskun jälkeen. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa pörssit sulkeutuivat vaalipäivän kunniaksi reippaassa nousussa. Wall Streetin keskeisistä osakeindekseistä Dow Jones kohosi 2,1 prosenttia ja laajapohjaisempi S&P 500 1,8 prosenttia. Teknologiapainotteinen Nasdaq-indeksi vahvistui 1,9 prosenttia.

Kyseessä oli toinen peräkkäinen vahva nousupäivä Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla viime viikon kurssilaskun jälkeen.

Euroopassa niin Lontoo, Pariisi kuin Frankfurt ylsivät tiistaina yli kahden prosentin nousuun. Helsingissä pörssin yleisindeksi kohosi 2,6 prosenttia.

Yhdysvaltain istuva presidentti Donald Trump ja demokraattihaastaja Joe Biden kisaavat parhaillaan paikasta Valkoisessa talossa. Kannatuskyselyissä Biden on ollut selkeästi Trumpia edellä, mutta poliittisten analyytikoiden mukaan Trumpin voittokin on edelleen mahdollinen.

Analyytikot arvioivat, ettei pörssien tiistainen nousu heijastellut niinkään sitä, kumpi ehdokas voittajaksi lopulta selviää. Briefing.com-sivuston analyytikon Patrick O'Haren mukaan nousu on ennemminkin viite toiveista, että vaalit saataisiin nyt päätökseen. Taistelu Valkoisen talon herruudesta on ollut yksi markkinoiden kannalta merkittävimmistä epävarmuustekijöistä.

Mahdollinen kiista äänestystuloksesta huolettaa markkinoita

O'Haren mukaan sijoittavat eivät välttämättä odota, että vaalien tulos olisi selvillä tiistaina tai edes keskiviikkona. Huolet kuitenkin nousevat, jos tilanne kärjistyy pitkälliseksi oikeustaistoksi.

Markkinat kykenevät selviämään paremmin pitkittyneestä tuloksen varmistumisesta kuin siitä, että tulos kiistettäisiin, O'Hare arvioi.

Analyytikot uskovat myös, että Washingtonissa saadaan vaalien jälkeen aikaiseksi elvytyspaketti, riippumatta siitä kuka kisan voittaa. Elvytyspaketinkin kohtalo voi kuitenkin muuttua jälleen asiantuntijoiden arvioita epävarmemmaksi, jos äänestyksen tuloksesta päädytään vääntämään kättä oikeudessa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka