YK:n ihmisoikeuskomissaari Michelle Bacheletin mukaan Etiopian siviilikuolemissa voi olla kyse sotarikoksista. Bachelet vaatii asiasta perinpohjaista tutkimusta, kertoo uutistoimisto AFP.
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Tigrayssa satoja siviilejä on tapettu verilöylyssä. Väkivaltaisuudet leimahtivat aiemmin marraskuussa Etiopian hallituksen joukkojen ja Tigrayn kansan vapautusrintaman (TKVR) joukkojen välillä.
– Jos varmistuu, että siviilien tappaminen on ollut tämänhetkisten taisteluiden osapuolen tarkoituksellinen teko, kyse on tietenkin sotarikoksesta, Bachelet sanoi lausunnossa perjantaina.
Amnestyn haastattelemat silminnäkijät ovat kertoneet, että TKVR olisi vastuussa siviilien tappamisesta, mutta järjestö ei ole pystynyt vahvistamaan verilöylystä vastuullista tahoa. BBC kertoo TKVR:n kiistäneen olevansa vastuussa verilöylystä.
Bachelet vaatii rauhanneuvotteluja
YK:n Bachelet vaatii molempia osapuolia aloittamaan rauhanneuvottelut, sillä tilanteessa ei hänen mukaansa ole voittajaa, jos taistelut jatkuvat.
– Pitkittynyt sisäinen konflikti aiheuttaa tuhoisaa vahinkoa sekä Tigraylle että Etiopialle kokonaisuudessaan ja tekee tyhjäksi vuosien elintärkeän kehityksen, Bachelet sanoi.
– Se voi myös erittäin helposti levitä rajojen yli ja mahdollisesti horjuttaa koko seutua.
Ainakin 11 000 etiopialaista paennut Sudaniin
Amnestyn torstaina julkaisema raportti on ensimmäinen laajasti siviiliuhreihin liittyvä selvitys levottomuuksista. Amnesty kertoi tiedoistaan samana päivänä, kun Nobelin rauhanpalkinnon voittanut Etiopian pääministeri Abiy Ahmed oli uutistoimisto AFP:n mukaan kertonut hallituksen joukkojen saavuttaneen voittoja alueella.
Amnestyn mukaan satoja ihmisiä oli puukotettu tai hakattu kuoliaaksi Mai-Kadran kaupungissa aiemmin tällä viikolla. Järjestö kertoo pystyneensä todentamaan valokuvista ja videoista ympäri kaupunkia olevia ruumiita.
Alueelta on vaikeaa saada tietoja, sillä puhelin- ja internetyhteydet ovat poikki. Amnesty vaatii raportissaan viestintäyhteyksien palauttamista Tigrayhin.
Myös YK:n Bachelet ilmaisi perjantaina huolensa tiedoista, joiden mukaan vesi ja sähkö olisivat alueella poikki.
YK on raportoinut ainakin 11 000 etiopialaisen paenneen väkivaltaisuuksia Etiopian luoteisen naapurimaan Sudanin alueelle.