Valtioneuvoston linna hehkui keskiviikkoiltana oranssina – kampanja vaatii loppua naisiin kohdistuvalle väkivallalle

Valtioneuvoston linna Helsingissä oli yksi oranssilla valaistuista kohteista. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Suomessa valaistiin keskiviikkoiltana rakennuksia oranssiksi osana maailmanlaajuista kampanjaa, jossa vaaditaan loppua naisiin kohdistuvalle väkivallalle.

UN Women Suomi kertoo, että Suomessa kampanjaan osallistui ainakin 19 paikkakuntaa. Valaistavien kohteiden joukossa olivat muun muassa Valtioneuvoston linna, Tampereen Näsinneula sekä muita tunnettuja rakennuksia ja kohteita eri puolella Suomea.

Oranssit päivät -kampanjan aloitus ajoitettiin keskiviikkona vietettävään naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen päivään. Kampanja on kaksiviikkoinen.

UN Women Suomen mukaan Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille. Jopa 47 prosenttia yli 15-vuotiaista naisista ja tytöistä on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka