Pitkään lentokiellossa olleiden Boeing 737 Max -matkustajakoneiden paluu Euroopan taivaalle lähestyy, kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Viraston mukaan Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA on määritellyt tarkat ehdot konetyypin lentokelpoisuudelle.
Jos edellytykset täyttyvät, Boeing 737 Maxit voisivat palata liikenteeseen alkuvuonna. Koneet ovat olleet lentokiellossa maaliskuusta 2019 lähtien kahden tuhoisan lento-onnettomuuden vuoksi. Onnettomuuksissa kuoli 346 ihmistä.
– Suomalaisille lentoyhtiöille ei ole rekisteröity yhtään Boeing 373 Max -konetta. Koneella tullaan kuitenkin varmasti lentämään myös Suomeen muiden lentoyhtiöiden toimesta, kunhan lopulliset lentokelpoisuustodistukset on myönnetty, ohjaajat koulutettu ja koneet modifioitu, sanoo Traficomin johtaja Jari Pöntinen tiedotteessa.
EASAn julkaisemassa, lausunnoille lähteneessä määräyksessä edellytetään päivityksiä koneen ohjelmistologiikkaan, järjestelmiin sekä ohjeistukseen.
Myös ohjaamokäsikirjoihin edellytetään muutoksia, ja lentäjille on annettava pakollista lisäkoulutusta simulaattoreissa ennen kuin he voivat palata lentämään koneella.
USA on jo hyväksynyt koneen liikenteeseen
Yhdysvalloissa viranomaiset sallivat jo viikko sitten 737 Max -koneiden palaamisen liikenteeseen. Lentoluvan ansiosta Boeing pystyy aloittamaan uudelleen konetoimitukset lentoyhtiöille.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan 737 Max -koneilla ei kuitenkaan lennetä laajasti vielä kuukausiin, koska lentoyhtiöiden pitää kouluttaa lentäjiään, tarkastaa koneita pitkän lentotauon jäljiltä ja tehdä ilmailuviranomaisen vaatimia muutoksia.
Boeingin arvion mukaan 737 Max -koneiden vaikeudet ovat maksaneet yhtiölle noin 20 miljardia dollaria (17 miljardia euroa).
Omien vastoinkäymistensä ohella Boeing on kärsinyt tänä vuonna koronaviruksen aiheuttamasta ankarasta iskusta koko ilmailualalle.