Tanska sulkee suuren osan valtakuntaa koronan suitsimiseksi – ravintolat, baarit ja teatterit kiinni, iso osa koululaisista varhaiselle joululomalle

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen kertoi tiukoista rajoituksista. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT-Ritzau

Suuri osa Tanskaa suljetaan keskiviikosta alkaen koronaepidemian hillitsemiseksi. Pääministeri Mette Frederiksen ilmoitti uusista tiukoista rajoituksista maanantaina.

Rajoitukset koskevat kaikkiaan 38:aa kuntaa. Niiden joukossa ovat Kööpenhaminan, Århusin ja Odensen alueet.

Ravintolat, baarit, elokuvateatterit, teatterit ja liikuntatilat suljetaan. Noutoruokaa tosin saa edelleen myydä. Kaikki koululaiset viidennestä luokasta ylöspäin lähetetään ennenaikaiselle joululomalle, ja kotona tehtävä etätyö tulee osin pakolliseksi.

Määräykset ovat näillä näkymin voimassa koko joulukuun vuodenvaihteen yli aina 3:nteen tammikuuta.

Frederiksen lohdutti kuitenkin tanskalaisia sillä, että jos tartunnat vähenevät, monien joulusta tulee parempi.

– Pysymällä kotona sen sijaan että lähtisit ulos olet mukana katkaisemassa tartuntaketjuja. Autat osaltasi ihmisiä, että he voivat viettää joulua, pääministeri kannusti.

Pääministeri muistutti joulunviettoon valmistautuvia tanskalaisia myös muista korona-ajan suuntaviivoista. Niiden mukaan jouluaattona koolla pitäisi olla enintään 10 ihmisen ja kaikkien pitäisi muistaa kahden metrin turvaväli esimerkiksi laulettaessa.

Tartuntoja ensi kertaa yli 2 000 vuorokaudessa

Tanskassa on ensimmäistä kertaa sitten pandemian puhkeamisen rekisteröity vuorokaudessa yli 2 000 tartuntaa. Sairaalahoidossa on yli 300 koronapotilasta.

Statens Serum Institut -laitos SSI ennustaa, että ennen joulua päivittäisten tartuntojen määrä voi nousta jopa 4 000:een, jos tartunnat leviävät nykyiseen tahtiin.

Ennusteesta uutisoi Tanskan yleisradioyhtiö DR . SSI varoittaa, että kehitystä tuskin voidaan pysäyttää pelkästään tehostamalla tartuntojen jäljitystä.

– Siksi SSI suosittaa rajoitusten lisäämistä tartuntojen rajoittamiseksi, DR siteeraa muistiota.

Italian sisäministerillä koronatartunta

Italian sisäministeri Luciana Lamorgese on saanut koronavirustartunnan, kerrottiin hallituksen virallisessa tiedotteessa maanantaina. Lamorgese on toinen koronaan sairastunut italialaisministeri. Ensimmäisenä sairastui alueellisesta kehityksestä vastaava ministeri Francesco Boccia lokakuussa.

Boccia on sittemmin tervehtynyt.

Lamorgese kävi rutiinitestissä aamulla ja sai tuloksen iltapäivällä ollessaan hallituksen istunnossa. Hänen lähellään istuneet ulkoministeri Luigi Di Maio ja oikeusministeri Alfonso Bonafede jäivät omaehtoiseen karanteeniin, vaikka ministerit noudattivat turvavälejä ja käyttivät kasvomaskeja.

Koronapandemia on koetellut Italiaa pahoin. Runsaan 60 miljoonan asukkaan maassa on todettu pitkälti yli 1,7 miljoonaa tartuntaa ja viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut yli 60 000 ihmistä. Miljoonaa asukasta kohti kuolleita on 1 003.

Suomessa vastaava luku oli maanantaina 76.

Media: Koronaluvut nousemassa huippuunsa lähiaikoina Moskovassa ja Pietarissa

Moskovan ja Pietarin koronatartuntojen määrän ennustetaan saavuttavan huippunsa lähiaikoina, uutisoi venäläismedia.

Pietarin valtionyliopiston tutkijat laskevat, että Moskovassa epidemian huippu osuisi 10.–12:nteen joulukuuta ja Pietarissa 15.–16:nteen joulukuuta, kertoo Izvestija . Moskovassa olisi tuolloin yhtä aikaa sairaana noin 150 000 ihmistä, Pietarissa noin 64 000–65 000 ihmistä.

Koko Venäjällä koronaepidemian tautimäärät olisivat tutkijoiden laskentamallin mukaan huipussaan 21.–22. joulukuuta. Tautia potisi yli puoli miljoonaa ihmistä.

Venäjällä on vuorokauden aikana kirjattu yli 28 000 uutta tartuntaa. Eilen uusia tartuntoja kirjattiin yli 29 000, mikä oli Tassin mukaan koko pandemia-ajan ennätys.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka