Sisärajavalvontaa ja maahantulon rajoituksia jatketaan 9. helmikuuta asti

Hallitus suosittelee edelleen välttämään lähes kaikkea tarpeetonta matkustamista. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Valtioneuvosto on päättänyt Suomen sisärajavalvonnan ja maahantulon rajoituksien jatkamisesta jälleen kuukaudella eli 9. helmikuuta asti. Edellinen, joulukuun 10. päivä päätetty pidennys oli päättymässä maanantaina.

Sisäministeriön tiedotteessa todetaan, että koronaepidemia on maailmanlaajuisesti yhä selvässä kasvussa ja tartuntojen määrä kasvaa useimmissa maissa jyrkemmin kuin Suomessa. Näin ollen rajoitusten höllentäminen ei ole perusteltua ennen kuin valmisteilla olevat korvaavat toimenpiteet ovat riittävällä tavalla käytettävissä.

Niin sanottujen riskimaiden raja-arvo säilyy ennallaan, eli se on 25 uutta tautitapausta 100 000:ta henkilöä kohden edellisen 14 päivän aikana.

Hallitus suosittelee edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista ulkomaille paitsi maihin, joiden osalta on luovuttu maahantulon rajoituksista. Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella ja Suomessa asuvalla on kuitenkin aina oikeus palata Suomeen, ja jokaisella on oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei oikeutta ole lailla rajoitettu.

Sisärajavalvonnan rajoitukset säilyvät ennallaan

Sisärajavalvonnan rajoitukset säilyvät ennallaan. Sisärajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja muiden Schengen-alueeseen kuuluvien maiden välistä liikennettä.

Päivittäinen liikenne Suomen ja Ruotsin välisellä maarajalla rajayhteisöjen välillä on kuitenkin mahdollista. Samoin on mahdollista työmatkaliikenne tai muu välttämätön syy Suomen ja Norjan maarajalla rajayhteisöjen välillä. Lisäksi Suomessa voi käydä työssä Ruotsista ja Virosta ilman omaehtoista 10 vuorokauden karanteenia.

Ulkorajaliikenteessä eli liikenteessä Suomen ja muiden kuin Schengen-maiden välillä maahantulon rajoitukset palautetaan Japanin ja Etelä-Korean asukkaille näistä maista Suomeen saapuvassa liikenteessä. Muutos tulee voimaan maanantaina. Muuten ulkorajaliikenteen rajoitukset säilyvät ennallaan ja jatkuvat 9. helmikuuta asti.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka