Korona toi pitkät "ginekset" kasarmeille – varusmiesten palaute kokemastaan hipoo ennätystä

Kotiutuneiden varusmiesten antama palaute palveluksestaan on edelleen korkealla tasolla. Tiina Mutila
Rai Suihkonen

Rai Suihkonen

Joulukuussa kotiutuneet varusmiehet peukuttavat korkealle palveluskokemustaan koronarajoituksista huolimatta. Varusmiehet antoivat kokonaisarvosaksi palveluksestaan 3,85 maksimin ollessa viisi.

Kokonaisarvosana oli kautta aikojen toiseksi paras, ja hyvin lähellä edellisvuoden tulosta (3,87).

Loppukyselyssä kartoitetaan muun muassa maanpuolustustahtoa ja palvelusmotivaatiota sekä kerätään palautetta varusmieskouluttajien ja henkilökunnan toiminnasta.

Korkeimmat arviot varusmiehet antoivat yleisestä maanpuolustustahdosta (4,3), armeija-ajasta (4,3) ja kantahenkilökunnasta (4,3).

Koronan takia varusmiehet jaettiin viime vuonna – ja jaetaan edelleen – pieniin ryhmiin. Myös lomia ja kiinniolojaksoja rytmitetään.

Viikonlopun kiinnioloja eli "gineksiä" kertyy nyt helposti useampi peräkkäin. Vastapainoksi lomat voivat kestää yhteen putkeen parikin viikkoa.

Palautteen mukaan palvelus pystyttiin viime vuonna toteuttamaan korkealaatuisesti koronamuutoksista huolimatta. Puolustusvoimissa arvioidaan, että varusmiesten hyvä me-henki on vaikuttanut tuloksiin merkittävästi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka