Tutkija: Navalnyin kotiinpaluuta ympäröivät tapahtumat kielivät hallinnon hermostuneisuudesta

Tutkija Jussi Lassilan mukaan Aleksei Navalnyin (kuvassa) paluuta ympäröineissä tapahtumissa on pitkälti kyse arvovaltakamppailusta. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

Venäjän sunnuntaiset tapahtumat osoittivat sen, miten hirvittävä hermostuneisuus ja improvisoinnin tarve maan hallinnolla on ollut monien tukeman oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin kotiinpaluun vuoksi, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila STT:lle. Edellä mainitut seikat olivat hänen mukaansa näkyvissä koko sunnuntaisen paluulennon ajan.

Esimerkiksi jo lennon siirtäminen laskeutumaan Sheremetjevon kentälle vaikutti siltä, että hallinto toivoi, ettei Navalnyin paluu saa mitään mediahuomiota. Lennon oli alkujaan tarkoitus laskeutua Vnukovolle, jonne oli kokoontuneena sankoin joukoin Navalnyin tukijoita ja toimittajia.

Myrkytyksestä toipunut Navalnyi palasi alkuillasta Venäjälle Saksasta, jossa hän oli oleillut siitä lähtien, kun hänet toimitettiin sinne hoitoon Venäjällä elokuussa tapahtuneen myrkytyksen jälkeen. Venäjän vankiloista vastaava viranomainen FSIN otti Navalnyin kiinni passintarkastuksessa pian Moskovaan laskeutumisen jälkeen. Lassilan mukaan Navalnyin sunnuntainen kiinniotto oli jossain määrin odotettavissa.

Myös FSIN:n aiemmat julkitulot ovat Lassilan mukaan kielineet tietynlaisesta improvisoinnista. Julkitulot tulivat välittömästi aina sen mukaan, mitä Navalnyi ilmoitti mahdollisesta paluustaan.

Erävoiton tarjoaminen oppositiolle ei ole silti aivan täysin ongelmatonta, sillä tapahtumat eivät suorilta näytä hyvältä opposition toimintaedellytyksiä ajatellen. Mutta jos taas mietitään sitä, miltä Kreml on näyttänyt suhteessa siihen, millaisena se on halunnut esittää Navalnyin eli vähäpätöisenä toimijana, on tarina eri. Lassilan mukaan sunnuntain tapahtumat osoittivat, että hallinto on hävinnyt mediapelin.

Lentokentän sulkeminen ja teiden katkaiseminen henkilön vuoksi, jota ei saa virallisesti mainita nimeltä, kertovat Lassilan mukaan paniikista ja hermostuneisuudesta.

Hallinto ei halua Navalnyista uutta Mandelaa

Tapahtumat voivat myös sähköistää tilannetta Venäjällä. Lassilan mukaan oli jossain määrin yllättävää, miten nopeasti tunteet kuumenivat Vnukovon lentokentällä, jonne Navalnyin tukijat olivat kokoontuneet. Hän kuitenkin painottaa Navalnyin tuen olevan suurinta juuri Moskovassa.

– Kyllä tämä tietenkin aiheuttaa sen, että Navalnyi pysyy taas tapetilla. Hän on ikään kuin taas tämän media-agendan ja koko tämän julkisen keskustelun määrittäjä, eli hän vie sen aloitteen tavallaan Kremliltä. Kreml ei onnistu nyt marginalisoimaan häntä.

Tähän mennessä Venäjän hallinto ei ole halunnut tuomita Navalnyia pitkiin vankilatuomioihin, koska pelkää tämän johtavan siihen, että oppositiohahmosta tulisi tämän myötä tunnettu poliittinen vanki. Navalnyi voisi tässä tapauksessa toimia Lassilan mukaan eräänlaisena opposition referenssinä.

– Siis tällainen tietynlainen Nelson Mandela -tyyppinen henkilö, Lassila tarkentaa viitaten maailmankuuluun edesmenneeseen Etelä-Afrikan vapaustaistelijaan.

Uhkauksista luistaminen olisi näyttäytynyt heikkoutena

Lassilan mukaan Navalnyin paluuta ympäröineissä tapahtumissa on pitkälti kyse arvovaltakamppailusta. Navalnyi käyttää mediahuomiotaan eräänlaisena suojakilpenä ja Venäjän hallinto on voinutkin harkita, ettei tätä liiallisen huomion välttämiseksi pidätettäisi ainakaan heti.

Hän uskoo Kremlin kuitenkin tulkinneen asian niin, että kiinniottamisesta esitettyjen uhkausten toteuttamatta jättäminen olisi näyttäytynyt heikkoutena.

Lassila kertoo myös nojautuvansa arvioihin, jotka ovat korostaneet sitä, ettei Venäjän hallinto ole välttämättä halunnut Navalnyin palaavan Venäjälle. Hänen mielestään on kuitenkin ollut varsin ilmeistä, että Navalnyi palaa jossain vaiheessa. Epäselvää on sen sijaan ollut, miksi oppositiojohtaja päätti palata juuri nyt.

Lassila olisi esimerkiksi odottanut, että paluu olisi tapahtunut hieman myöhemmin ihan jo tämän vuoden vaalejakin ajatellen, jotta Navalnyin paluusta saatu mediahuomio olisi ropissut koppaan mahdollisimman lähellä äänestystä.

Uuden myrkytysyrityksen riski on koko ajan olemassa

44-vuotias Navalnyi myrkytettiin elokuussa Siperian Tomskissa, minkä jälkeen hänet lennätettiin sairaalahoitoon Berliiniin. Oppositiojohtaja on syyttänyt myrkytyksestä Venäjän turvallisuuspalvelua FSB:tä, joka Navalnyin mukaan toimi presidentti Vladimir Putinin käskystä. Putin on kiistänyt Navalnyin syytökset.

Myrkytyksen myötä kuvioihin tuli yhä syvempi kansainvälinen ulottuvuus. Tutkija arvioi Navalnyin olevan jatkossa esillä jok'ikisessä Venäjän ja vaikkapa EU:n välisessä virallisessa vierailussa tai yhteydenpidossa niin kuin mikä tahansa muukin kansainvälisen politiikan asia.

Kansainvälinen maine ja tunnettuus voi vaikuttaa myös siihen, ettei kovaan vankityrmätuomioon turvauduta. Vuosien kotiaresti voi Navalnyille Lassilan mukaan silti tulla. Navalnyin kohdalla on silti huomattu, että hän osaa kotiaresteista huolimatta edelleen delegoida ja toimia kulisseista käsin.

Myös riski salamurhayrityksen uusimisesta on Lassilan mukaan koko ajan olemassa ja se täytyy myös huomioida.

– Erityisesti riski kasvaa siinä vaiheessa, jos Kreml onnistuu sulkemaan hänet ulos niin, että hänen mediahuomionsa vähenee tai hän ei ole enää niin tunnettu. Se on todellinen vaaran paikka, koska silloin yleensä se kosto tulee, hän sanoo.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka