Nasdaq ylsi jälleen ennätykseensä – Euroopan pörsseissä Biden-innostus vaihtui koronaepäröintiin

Yhdysvalloissa Wall Streetin kolme keskeistä indeksiä sulkeutuivat keskiviikkona uusille ennätystasoille. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa Nasdaq-indeksi ylsi torstaina jälleen uuteen ennätykseensä. Teknologiapainotteinen indeksi oli pörssin sulkeutuessa 0,6 prosenttia plussalla yltäen 13 530,91 pisteeseen.

Sekä Nasdaq että Dow Jones ja S&P 500 kipusivat ennätyksiinsä keskiviikkona, kun Yhdysvaltain uusi presidentti Joe Biden vannoi virkavalansa.

Euroopan pörsseissä Bidenin virkaanastumisesta seurannut optimismi jäi lyhytaikaiseksi. Vanhan mantereen keskeiset indeksit painuivat torstaina pakkaselle sen jälkeen, kun Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde varoitti koronapandemian aiheuttamien "merkittävien riskien" jatkuvan edelleen virusmuunnosten ja jatkuvien rajoitustoimien keskellä.

Pariisin CAC 40 sulkeutui 0,7 prosentin, Lontoon FTSE 100 puolestaan 0,4 prosentin ja Frankfurtin DAX 30 vienon 0,1 prosentin laskussa. Helsingin OMXH sen sijaan piristyi runsaat puoli prosenttia.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka