Sijoitussovelluksen päätös rajoittaa kaupankäyntiä pörssissä rakettimaisesti nousseilla osakkeilla kerää kovaa kritiikkiä ja on herättänyt myös syyttäjän mielenkiinnon

Robinhood-sovellus oli rajoittanut Foxin mukaan muun muassa pelikauppaketju Gamestopin, elokuvateatteriketju AMC:n, ohjelmistoyhtiö ja laitevalmistaja Blackberryn sekä hotellivarausten vertailusivusto Trivagon osakkeilla käytävää kauppaa. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä, Lassi Lapintie, Viivi Salminen / STT

Sijoitussovellus Robinhood on höllännyt rajoituksiaan, jotka se teki viime aikoina New Yorkin pörssissä taivaisiin ampaisseilla osakkeilla käytävään kauppaan. Financial Times -lehden mukaan Robinhood on myös saanut noin miljardi dollaria eli reilu 800 miljoonaa euroa yhtiön nykyisiltä omistajilta toimintansa rahoittamiseksi.

New Yorkin osavaltion pääsyyttäjä selvittää Robinhood -sijoitussovelluksen päätöstä rajoittaa kauppaa, kertoo uutiskanava Fox Business .

Robinhood-sovellus oli rajoittanut Foxin mukaan muun muassa pelikauppaketju Gamestopin , elokuvateatteriketju AMC :n, ohjelmistoyhtiö ja laitevalmistaja Blackberryn sekä hotellivarausten vertailusivusto Trivagon osakkeilla käytävää kauppaa.

Lisäksi sovellus rajoitti uutiskanava CNN :n mukaan osakekauppaa myös suomalaisen verkkolaitevalmistaja Nokian osalta.

Pääsyyttäjä Letitia James kertoi toimistonsa olevan tietoisia Robinhood-sovelluksesta esitetyistä huolista, jotka liittyvät muun muassa Gamestopin osakkeisiin.

– Me käymme tätä asiaa läpi, hän sanoi Foxin mukaan.

Uutistoimisto Reuters kertoi Facebookin puolestaan sulkeneen tuoreeltaan suositun osakekauppaan keskittyvän keskusteluryhmän, Robinhood Stock Tradersin viimeaikaisen pörssikurssikaaoksen keskellä. Ryhmän perustanut Allen Tran, 23, näki keskiviikkona herätessään Facebookin ilmoittaneen 157 000 jäsenen ryhmän sulkemisesta.

Reutersin näkemä sulkemisilmoitus ei sukeltanut yksityiskohtiin, mutta kertoi ryhmän tulleen suljetuksi, koska se oli rikkonut "täysikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä" koskevia sääntöjä. Osa Tranin ryhmän jäsenistä oli ehtinyt tienata kymmeniä tuhansia dollareita tuoreen ostohuuman myötä.

Tran epäili ryhmän olleen ensimmäisenä sulkulistalla, koska se sijaitsee Facebookissa, eikä esimerkiksi Reddit-keskustelusivustolla. Jälkimmäisellä moderaatio on jokseenkin löyhempää Facebookiin verrattuna.

Verkon keskustelupalsta Redditistä lähtenyt o stohuuma

Sosiaalisessa mediassa toimivat sijoittaja-aktivistit ovat laittaneet osakemarkkinoita viime viikkoina sekaisin. New Yorkin pörssissä Nokian ja muutaman muun yhtiön osake on tällä viikolla lähtenyt rakettimaiseen nousuun ilman yhtiön tilanteessa tapahtunutta muutosta.

Viime viikkojen aikana tapahtuneiden yllättävien nousujen takana vaikuttaa olevan sosiaalisen median Reddit-sivuston piensijoittajien Wallstreetbets-palstalla masinoima ostokampanja.

– Näkisin, että tässä on paljon kyse sosiaalisen median aktivismista suhteessa arvopaperimarkkinoilla toimiviin osakkeiden lyhyeksi myyjiin, Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju kertoi STT:lle torstaina.

Lyhyeksi myyjillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka yrittävät hyötyä kurssien laskusta, kun taas perinteinen sijoittaja ostaa osaketta ja ajatuksena on myydä se kalliimmalla myöhemmin kurssinousun jälkeen.

Lyhyeksi myyjät ennustavat kurssilaskua. He myyvät lainaamansa osakkeen ja ostavat sen takaisin kurssilaskun jälkeen halvemmalla. Aktivistit pyrkivät hyötymään siitä, kun lyhyeksi myyjät odottavat kurssilaskua, ja he pyrkivät nostamaan itse kurssin arvoa.

Kun osakkeen arvo yllättäen nousee, lyhyeksi myyjien on pakko myydä osakkeet. Lyhyeksi myyjien tappio voi olla periaatteessa rajaton, kun tavallisesti osakemarkkinoilla voi menettää ainoastaan sijoitetun pääoman.

Yhdysvalloissa Robinhood saa kritiikkiä molemmista puolueista

Yhdysvaltalaislehti Hillin mukaan niin republikaani- kuin demokraattipäättäjätkin ovat kritisoineet Robinhoodin rajoituspäätöstä.

– Wall Streetillä ihmiset välittävät säännöistä vain silloin, jos heihin itseensä sattuu. Amerikkalaiset työntekijät ovat tienneet vuosia, että Wall Streetin järjestelmä on rikkonainen – he ovat maksaneet siitä hinnan, kertoi demokraattisenaattori Sherrod Brown.

Brown vaati myös, että Yhdysvaltojen finanssimarkkinoita valvova Securities and Exchange Commission (SEC) ja maan kongressi laittavat talouden kuntoon niin, että se toimisi kaikkien, ei pelkästään New Yorkin pörssin näkökulmasta.

SEC on aiemmin ilmoittanut tarkkailevansa tilannetta. Brownista itsestään on tulossa kohta pankkitoimintaa valvovan senaatin komitean puheenjohtaja.

Demokraattisenaattori Elizabeth Warren kritisoi Hillin mukaan sitä, miten Robinhood pakotti käyttäjiään allekirjoittamaan vastuuvapautuksen, joka luovutti oikeuden haastaa yhtiö oikeuteen. Kiistat tulisi sen mukaan selvittää sovittelussa.

Tästä huolimatta Warren sälytti valtaosan vastuusta SEC:n niskaan, joka on hänen mielestään epäonnistunut hillitsemään vuosikymmeniä kestänyttä pörssimarkkinoiden manipulointia.

Republikaanien riveistä tilannetta kommentoi muun muassa senaattori Pat Toomey, jonka mielestä piensijoittajien tulisi voida vapaasti ostaa jopa erittäin spekulatiivisia osakkeita, siinä missä sijoitusrahastojen tulisi voida vapaasti myydä niitä lyhyeksi.

Demokraatti teilasi republikaanisenaattorin tuen

Robinhoodin ratkaisua ovat soimanneet myös muun muassa demokraattien kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez ja republikaanisenaattori Ted Cruz.

Cruz oli jopa tukea osoittaakseen jakanut Twitterissä Ocasio-Cortezin tviitin , jossa tämä arvioi, ettei Robinhoodin päätös rajoittaa piensijoittajien kaupankäyntiä ole hyväksyttävä, koska sijoitusrahastojen annetaan samanaikaisesti käydä kauppaa niin kuin lystäävät.

Ocasio-Cortez teilasi kuitenkin Cruzin kädenojennuksen, koska demokraattien mielestä senaattorilla oli osuutta Trumpin kannattajien yllyttämiseen loppiaisena tapahtuneen kongressitalon valtausyrityksen yhteydessä.

– Olen valmis tekemään yhteistyötä republikaanien kanssa tämän asian tiimoilta siltä osin, mistä löydämme yhteistä kosketuspintaa, mutta sinä melkein murhautit minut kolme viikkoa sitten, joten voit jättäytyä tästä sivuun, demokraattiedustaja tylytti ja lisäsi, että Cruz voi auttaa jättämällä tehtävänsä.

Nokian nousukiito katkesi New Yorkin pörssissä

Nokian osake oli perjantaina New Yorkin pörssin avattua 5,1 dollarissa eli reilussa neljässä eurossa. Keskiviikkona sulkemisen aikaan osake nousi 6,5 dollariin eli yli 5,3 euroon, mutta torstaisen kaupankäynnin päätteeksi hinta oli noin 4,7 dollaria eli vajaat 3,9 euroa osakkeelta, kertoi Bloomberg. Laskua oli 28,4 prosenttia.

Helsingin pörssissä Nokian osakkeen arvo oli perjantaina loppuiltapäivästä 4,2 euroa osakkeelta. Torstaina sen arvo heitteli sekä plussan että miinuksen puolelle päätyen 3,8 euroon.

Vaikka Gamestopin osakkeen arvo laski jokseenkin torstaina, CNN Business kertoo pelikauppaketjun osakkeen arvon olevan silti koholla lähes 950 prosenttia viime vuoden loppuun verrattuna. Vuoden 2020 lopulla Gamestopin osakkeen arvo oli hieman alle 20 dollaria ja nykyisellään noin 200.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka