Pentti Tossavaista uhkaa neljän vuoden vankeus Säynätsalon senioritalojen epäselvyyksistä – entinen demarivaikuttaja kiistää syytteet talousrikoksista

Pentti Tossavainen kiistää muun muassa syytteet törkeästä petoksesta ja törkeästä avustuspetoksesta. Marko Kauko

Jecaterina Matsinen / STT

Syyttäjä vaatii neljän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta epäillyistä talousrikoksista Jyväskylän rakennustoiminnassa. Kyse on kerrostalojen rakentamisessa ilmenneistä epäselvyyksistä, joista Ylen MOT uutisoi jo vuonna 2018. MOT:n mukaan Säynätsalon entisellä kunnanjohtajalla ja demarivaikuttajalla Pentti Tossavaisella oli senioritalojen rakennushankkeessa kaksoisrooli. Hän toimi vuokrataloja rakennuttaneen Säynätsalon työväenyhdistyksen johtajana ja laskutti samalla tuntuvaa palkkiota rakennusprojektin konsultoinnista, MOT kertoi.

Tossavaista syytetään perjantaina alkaneessa oikeudenkäynnissä muun muassa törkeästä petoksesta, väärennyksistä, törkeistä veropetoksista, törkeästä velallisen epärehellisyydestä sekä törkeästä avustuspetoksesta.

Rakennushanketta varten perustettiin kiinteistöosakeyhtiö Säynätsalon Iltatuuli, jonka toimitusjohtajana Tossavainen syytteiden mukaan toimi marraskuusta 2014 helmikuuhun 2018. Syyttäjän mukaan Tossavainen muun muassa laskutti konsultoinnista satoja tuhansia euroja enemmän kuin mitä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran myöntämät kokonaiskustannukset olivat.

Tossavainen sai syytteiden mukaan rikoshyötyä kaikkiaan satoja tuhansia euroja. Häntä vaaditaan menettämään valtiolle yksin reilut 270 000 euroa sekä yhteisesti toisen syytetyn kanssa 419 000 euroa.

Kiistää osan syytteistä, mutta myöntää osan

Tossavainen kiistää muun muassa syytteet törkeästä petoksesta ja törkeästä avustuspetoksesta. Hän kiistää erehdyttäneensä kiinteistöyhtiötä millään tavalla. Konsulttisopimuksista oli Aran ohjeiden mukaiset sopimukset, puolustus toteaa kirjallisessa vastauksessaan. Tossavainen kiistää myös, että olisi antanut Aralle väärää tietoa rakentamisesta tai rahoituksesta.

Sen sijaan hän myöntää syyllistyneensä muun muassa kirjanpitorikokseen ja veropetokseen.

Asiassa alkoi perjantaina valmisteluistunto Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Pääkäsittely järjestetään keväällä.

Tossavainen pyysi viime vuoden maaliskuussa eroa Jyväskylän kaupungin luottamustoimistaan henkilökohtaisten syiden takia. Hänet vapautettiin huhtikuussa varavaltuutetun sekä kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka