House of the Rising Sunin ikonisen riffin keksinyt kitaristi kuoli

Varsinkin 1960-luvulla mainetta niittäneen The Animals -yhtyeen alkuperäinen kitaristi ja yhtyeen perustajajäseniin kuulunut Hilton Valentine, 77, on kuollut, kertoi levy-yhtiö sunnuntaina.

Animals perustettiin 60-luvun alussa Newcastlessa Britanniassa. Yhtye levytti useita jättihittejä, joista tunnetuin oli The House of the Rising Sun. Se ei bändin monien muiden hittien lailla ollut kuitenkaan bändin itsensä säveltämä kappale.

Juuri Valentine keksi House of the Rising Sunin alun ikonisen kitarariffin, joka kuuluu jokaisen kitaristin työkalupakkiin.

– Rising Sunin alku ei tule enää koskaan kuulostamaan samalta. Et vain soittanut sitä, vaan elit sen, kirjoitti Animalsien laulaja Eric Burdon muistosanoissaan.

Alkuperäinen Animals hajosi 60-luvun lopulla, mutta yhtye jatkoi senkin jälkeen toimintaa eri kokoonpanoilla.

Mainos: Länsi-Savo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka