Valtiovarainministeriö julkistaa raportin Suomen talouskasvun edellytyksistä

Raportissa kartoitetaan, mistä Suomen tilanne johtuu ja mistä talouskasvua voisi syntyä sitten, kun siirrytään epidemiasta normaaliaikoihin. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

STT

Valtiovarainministeriö julkistaa tänään raportin, joka tarkastelee Suomen talouskasvun edellytyksiä verrattuna muihin Pohjoismaihin. Suomen henkeä kohti laskettu bruttokansantuote on jäänyt jälkeen muiden Pohjoismaiden kehityksestä.

Raportissa kartoitetaan, mistä Suomen tilanne johtuu ja mistä talouskasvua voisi syntyä sitten, kun siirrytään epidemiasta normaaliaikoihin.

– Suomi on jäänyt viimeiset kymmenen vuotta systemaattisesti jälkeen talouden kasvussa ja näytettäisiin jäävän myös tulevaisuudessa. Tarkastelemme, mitä tälle asialle voisi tehdä, kertoo ylijohtaja Mikko Spolander valtiovarainministeriöstä.

Konkreettisia toimenpidesuosituksia raportissa ei anneta, vaan tarkoitus on tunnistaa talouskasvun ajureista sellaisia osakokonaisuuksia, jotka ovat kasvun kannalta keskeisiä.

Raportissa lähestytään neljää kasvun taustalla vaikuttavaa tekijää: työllisyyttä, tuottavuutta, investointeja ja vientiä.

Spolanderin mukaan kyse on pidemmän aikavälin talouspolitiikan valinnoista.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka