Senaatti äänesti Trumpin virkasyyteoikeudenkäynnin olevan peruslain mukainen, kuusi republikaania myötäili demokraattien linjaa

Äänet käsittelyn jatkamiseksi jakautuivat 56–44. Kuusi republikaania äänesti demokraattien joukossa. AFP / LEHTIKUVA

Milja Rämö / STT

Yhdysvalloissa senaatti on äänestänyt, että entisen presidentti Donald Trumpin virkasyyteoikeudenkäynti on perustuslain mukainen. Trumpin puolustus oli perustellut, että koko oikeudenkäynti olisi perustuslain vastainen, koska Trump ei enää ole presidentti.

Äänet käsittelyn jatkamiseksi jakautuivat 56–44. Kuusi republikaania äänesti demokraattien joukossa. Läpimenoon tarvittiin yksinkertainen enemmistö.

Itse virkasyyteäänestyksessä langettavaan tuomioon tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö. Sen toteutumista pidetään epätodennäköisenä, sillä kaikkien demokraattien ohella 17 republikaanin täytyisi äänestää Trumpia vastaan.

Edustajainhuone asetti Trumpin virkasyytteeseen kapinaan kiihottamisesta sen jälkeen, kun Trumpin kannattajat olivat hyökänneet loppiaisena kongressirakennukseen Washingtonissa.

"En voi mitenkään ennustaa sitä"

Oikeudenkäynnin perustuslaillisuuden puolesta äänestivät republikaaneista Mitt Romney, Bill Cassidy, Susan Collins, Lisa Murkowski, Ben Sasse ja Pat Toomey. Romney ja Trump ovat aiemmin olleet napit vastakkain.

Utahista tulevat senaattori Romney kuvaili uutiskanava CNN :n mukaan loppiaisen hyökkäystä tuomittavaksi ja häpeälliseksi.

– Olen edelleen vakuuttunut tutkijaenemmistön keskuudessa vallitsevasta ajatuksesta, että on perustuslain mukaista pitää oikeudenkäynti virkamiestä vastaan tämän jo lähdettyä tehtävästään. Tässä tapauksessa presidentti asetettiin syytteeseen ennen tehtävän päättymistä. Se on minusta merkityksellistä ja oikeudenkäynti jatkuu, Romney sanoi.

Romneylta kysyttiin, ennakoiko äänestys oikeudenkäynnin tulosta.

– En voi mitenkään ennustaa sitä, senaattori vastasi.

Louisianalaissenaattori Cassidy muutti kantaansa ja äänesti käsittelyn puolesta. Hän kertoi kuulleensa hyviä perusteluja.

– Olen koko ajan sanonut, että lähestyn tätä avoimin mielin ja että kuuntelen puolueettomana molempia osapuolia, Cassidy totesi.

Tyytym ättömyyttä puolustukseen

Moni republikaani on ilmaissut, että oikeudenkäynti ei auta kansakuntaa toipumaan traumaattisista tapahtumista.

Republikaanisenaattori Marco Rubio kutsui käsittelyä äänestyksen jälkeen absurdiksi. Senaattori John Cornyn sen sijaan kritisoi ex-presidentin puolustusta.

– Olen nähnyt paljon asianajajia ja paljon argumentteja ja tämä ei ollut parhaimpia näkemiäni, hän sanoi.

CNN:n lähteet kertovat, että Trump olisi tyytymätön avauspuheenvuoron pitäneeseen Bruce Castoriin. Cornynin mielestä Castor jaaritteli eikä käsitellyt perustuslaillista näkökulmaa. Hänestä toinen asianajaja David Schoen oli vakuuttavampi.

CNN kirjoittaa, että seuraavaksi molemmilla puolilla on enintään 16 tuntia aikaa käytettävissä asiansa esittelyyn.

Trump on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka on asetettu virkasyytteeseen kahdesti. Hän on myös ensimmäinen, jota vastaan käydään senaatissa oikeutta presidenttikauden jo päätyttyä.

---

Lähteenä uutistoimisto AFP ja CNN.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka