Öljyn arvo noussut taivaisiin, pörssi päätti pontevan päivän New Yorkissa

Yhdysvalloissa heilahteleva pörssipäivä päättyi vahvasti plussan puolelle perjantaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa heilahteleva pörssipäivä päättyi vahvasti plussan puolelle perjantaina iltapäivällä paikallista aikaa New Yorkin pörssin sulkeuduttua.

Dow Jones -indeksi oli kaupankäynnin päätteeksi 1,9 prosenttia plussan puolella ja laaja-alainen S&P 500 kahden prosentin kasvussa. Teknologiavetoinen Nasdaq Composite -indeksi nousi 1,6 prosenttia.

Samaan aikaan öljyn hinnat ovat markkinoilla nousseet korkeimmalle tasolleen liki kahteen vuoteen. Markkinoiden energian taustalla on kasvanut luottamus siihen, että Yhdysvaltain talous näyttää päässeen ylös koronaviruksen aiheuttamasta pahimmasta kuopasta.

Uskoa tuki se, että maassa luotujen työpaikkojen määrä oli helmikuussa odotettua suurempi. Yhdysvalloissa syntyi helmikuussa 379 000 uutta työpaikkaa. Samaan aikaan työttömyysprosentti laski hieman 6,2:een.

Öljyn hintaa tuki tuotantomaiden OPEC-järjestön ilmoitus siitä, että tuotantoa kasvatetaan ennakoitua vähemmän. Hinnat nousivat korkealle erityisesti verrattuna siihen, että vielä kuukausia sitten pandemian aiheuttama kysynnän romahdus painoi raakaöljyn hinnan hetkellisesti negatiivisen puolelle.

Aiemmin perjantaina Euroopan pörsseissä nähtiin jonkin verran laskua. Frankfurtin pörssissä DAX 30 -indeksi laski prosentilla, Pariisissa CAC 40 vajaalla prosentilla. Suomessa OMX Helsinki -indeksit laskivat noin puoli prosenttia.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka