Hollannin Rutte etsii kumppaneita uuteen koalitioon vaalivoiton jälkeen

Rutte silmäilee nyt koalitiokumppaneita valmistautuessaan neljänteen kauteensa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Hollannissa pääministeri Mark Rutte silmäilee nyt koalitiokumppaneita valmistautuessaan neljänteen kauteensa vaalivoiton jälkeen. Rutten liberaali VVD-puolue näytti saavan 35 paikkaa 150 paikan parlamentista, kun äänistä noin 90 prosenttia oli laskettu.

Toinen vaalien suuri voittaja vaikuttaa olevan keskustavasemmistolainen ja EU-myönteinen D66-puolue, joka saa laskettujen äänien perusteella 24 paikkaa.

Oikeistopopulistinen vapauspuolue on menettämässä asemansa toiseksi suurimpana puolueena. Puolueen paikkasaalis on tämän hetken ennusteen mukaan 17.

Uutistoimisto ANP on kertonut, että puoluejohtajat tapaavat parlamentin alahuoneen puheenjohtajan Khadija Aribin tänään iltapäivällä keskustellakseen hallituksen muodostamisesta. Rutte sanoi myöhään keskiviikkona, että on selvää, että hänen puolueensa käy keskusteluja D66:n kanssa. Lisäksi hän on ilmaissut työskentelevänsä mielellään kristillisdemokraattisen puolueen CDA:n kanssa.

Molemmat puolueet kuuluivat myös Rutten edelliseen koalitiohallitukseen, joka kaatui tammikuussa. Tuolloin paljastui, että tuhansia vanhempia oli syytetty väärin perustein lastenhoitokustannuksiin tarkoitettujen tukien väärinkäytöstä

Rutte lupaa, että energiaa riittää

Jo 10 vuotta Hollantia johtanut Rutte sanoi myöhään keskiviikkona äänestäjien antaneen hänen puolueelleen "ylivoimaisen luottamuslauseen". Hän myönsi, ettei kaikki ole mennyt hienosti kuluneiden 10 vuoden aikana, mutta tärkeintä on hänen mielestään rakentaa maa uudelleen koronaviruspandemian jälkeen.

Rutte huomautti, että uuden hallituksen on löydettävä keino selvitä kriisistä ja avata yritykset, teatterit, elokuvateatterit ja museot.

– Minulla on energiaa vielä toiseksi kymmeneksi vuodeksi, hän vakuutteli.

Jos Rutte on pääministerinä vielä ensi vuoden lopussa, hänestä tulee Hollannin pitkäaikaisin pääministeri.

Uuden koalition kokoaminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista, sillä VVD, D66 ja CDA jäävät yhdessä kahden paikan verran vajaaksi yksinkertaisesta enemmistöstä. Näin ollen niiden on löydettävä lisää kumppaneita.

Maan poliittista tilannetta mutkistaa sekin, että parlamenttiin näyttää olevan tulossa ennätystä sivuava määrä puolueita, yhteensä 17.

Hollantilaismedia on arvioinut, että uusi koalitio voisi etsiä tukea vasemmalta. Nykyisen koalition pienin puolue, keskustaoikeistolainen kristillinen liitto (CU) ei välttämättä ole yhteensopiva D66:n kanssa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka