Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Demokraatti: Sipilä kiistää vaikuttaneensa turvallisuusjohtaja Savolan irtisanomiseen

Kansanedustaja Juha Sipilä (kesk.) sanoo Demokraatille , ettei ole vaikuttanut mitenkään eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savolan irtisanomiseen.

Sipilä sanoo kieltäytyneensä osallistumasta eduskunnan sisäiseen tutkintaan Savolan toiminnasta, koska ei ole eikä ole halunnut olla mukana Savolaa koskevassa päätöksenteossa.

– Se on puhtaasti kansliatoimikunnan asia. Minulla ei ole ollut mitään vaatimuksia Savolaa kohtaan, päinvastoin, enkä ole niitä kenellekään esittänyt, Sipilä sanoo lehdelle.

Sipilä sanoo, ettei hänellä ole ollut mitään vaatimuksia Savolaa kohtaan ja hänen puolestaan Savola voisi jatkaa työssään.

Savola on valittanut viime kuussa tapahtuneesta irtisanomisestaan hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmässään Savola syyttää työnantajaa virkamieslaissa säädetyn kuulemisvelvoitteen laiminlyönnistä.

Savolan irtisanomiseen johtanut tapahtumaketju alkoi tammikuun alussa, kun Sipilän päälle käytiin lähellä Pikkuparlamenttia. Sipilä kuvaili hyökkääjän käyneen päälle nyrkit pystyssä, Savola kuvaili tapahtumaa turvakamerakuvien perusteella tönäisyksi.

Savola menetti työpaikkansa sen jälkeen kun häntä syytettiin hyökkäyksestä kuvatun turvakameramateriaalin antamisesta MTV:n uutisille. Valituskirjelmässään Savola sanoo antaneensa MTV:n toimittajan kuvata tallenteet omalla kännykällään eikä luovuttanut aineistoa. MTV oli tehnyt materiaalista tietopyynnön.

Savola vetosi siihen, että on aikaisemminkin antanut median tutustua eduskunnan turvakamerakuvaan. Tämä tapahtui vuonna 2019, kun ympäristöjärjestö Greenpeacen mielenosoittajat kiipeilivät eduskuntatalon julkisivua pitkin. Tuolloin asiasta ei tullut sanomista.

- - - - --

Uutista on korjattu klo 14.28. Savolan titteli on turvallisuusjohtaja, ei turvallisuuspäällikkö.