Kirgisia kertoi evakuoineensa tuhansia rajakahakan vuoksi

STT–AFP

Keski-Aasiassa sijaitsevan Kirgisian mukaan torstain kahakoissa Tadzhikistanin joukkojen kanssa kuoli 13 ihmistä ja yli 13 000 evakuoitiin.

Batkenin alueen viranomaisten mukaan kaikki asukkaat niiltä kahdelta alueelta, missä käytiin kiivaimpia taisteluita, evakuoitiin. Hallinnon mukaan ihmiset menivät joko sukulaistensa luokse tai erillisiin hätämajoituspisteisiin.

Taisteluissa kuolleiden lisäksi Kirgisia kertoi, että pitkälti toista sataa ihmistä haavoittui. Haavoittuneista kaksi on kriittisessä tilassa. Kuolleiden joukossa on myös nuori tyttö.

Joukot ottivat yhteen maiden rajalla. Kirgisian ulkoministeriö ilmoitti alkuillasta maiden päässeen sopuun aselevosta ja joukkojen palaavan tukikohtiin. Sitä ennen Kirgisia kertoi joukkojensa vallanneen yhden Tadzhikistanin rajavartiopisteen.

Tadzhikistanin mukaan sairaalaan joutui ampumahaavojen takia kaksi ihmistä, joista toisen tila on vakava.

Entisten neuvostotasavaltojen Tadzhikistanin ja Kirgisian välisissä rajakiistoissa on kyse muun muassa vesivarojen hallinnasta hedelmällisessä Ferganan laaksossa.

Maiden välillä on ollut rajakiistoja jo pitkään, mutta torstain yhteenotto oli vakavin moneen vuoteen ja herätti pelkoja laajemmasta konfliktista.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka