Kittilän kuntapäättäjien uusien virkarikossyytteiden käsittely alkaa käräjillä – syyttäjän mukaan laittomuuksiin puuttunut hallintojohtaja syrjäytettiin

Aiempi virkarikosjuttu koski kunnanjohtaja Anna Mäkelälle annettuja potkuja ja peruutettua tutkintapyyntöä vuonna 2014. Tuolloin kunnanjohtajana toiminut Mäkelä teki tutkintapyynnön Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta. Kuntapäättäjät peruivat tutkintapyynnön ja antoivat Mäkelälle potkut. MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA

Maria Rosvall / STT

Lapin käräjäoikeudessa alkaa tänään oikeudenkäynti Kittilän kuntapäättäjien uusista virkarikossyytteistä. Yhteensä 35:tä Kittilän entistä ja nykyistä kuntapäättäjää syytetään kunnan hallintojohtajana vuosikymmeniä toimineen Esa Mäkisen syrjäyttämisestä.

Syytteet kytkeytyvät Kittilän kuntakriisin niin kutsuttuun lakipalveluhaaraan, josta Lapin käräjäoikeus antoi tuomion maaliskuussa. Oikeus katsoi, että kunnan laskuun vuosina 2013–2015 tilatuista oikeudellisista neuvoista ei ollut tehty asianmukaisia hankintapäätöksiä. Se tuomitsi kolme Kittilän johtoon kuulunutta miestä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja neljännen sakkoihin. Tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siitä voi vielä valittaa hovioikeuteen.

Nyt käsiteltävien syytteiden mukaan hallintojohtaja Mäkisen syrjäyttämisen tarkoituksena oli estää tätä puuttumasta laittomuuksiin. Mäkinen oli esittänyt, että kunnan ei pidä maksaa toista lakipalvelulaskuista, koska kunta ei ollut tilannut siinä olleita palveluja.

Kiistelty lasku hyväksyttiin, kun Mäkinen oli lomalla

Syyttäjän mukaan Mäkiseltä vietiin tehtäviä syksystä 2015 lähtien.

Kun Mäkinen oli lomalla syksyllä 2017, kunnanhallitus päätti syyttäjän mukaan vastoin aikaisempaa, täysin vakiintunutta käytäntöä, että Mäkisellä ei ollut lomansa aikana oikeutta olla läsnä kunnanhallituksen kokouksissa hoitamassa virkatehtäviään asian esittelijänä ilman työnantajan kutsua.

Syyttäjän mukaan kokouspäivänä oli tarkoitus käsitellä niin kutsutun Eilavaara II -laskun maksumuistutusta, jossa asiassa Mäkinen oli aiemmin esittänyt lailliset perusteet sille, että kunta ei maksa laskua. Viikkoa myöhemmin kunnanhallitus päätti maksaa laskun kunnan varoista.

– Kunnanhallituksen ja -valtuuston ilmeisenä tarkoituksena on ollut syrjäyttää Mäkinen hänelle hallintojohtajana kuuluvista keskeisistä virkatehtävistä kunnanhallituksen ja -valtuuston omien päämäärien toteuttamiseksi, syyttäjä sanoi.

Osa syytetyistä vaati syytteet julki ennen kuntavaaleja

Oikeudenkäynti alkaa tänään valmisteluistunnolla, mutta syyttäjän haastehakemus ja syytettyjen vastaukset tulivat poikkeuksellisesti julkisiksi jo helmikuussa. Asiakirjojen julkistamista etukäteen halusi osa syytetyistä. He perustelivat vaatimustaan tulevilla kuntavaaleilla, joissa jotkut syytetyistä ovat ehdolla.

– Jos aineisto julkistetaan myöhemmin, oli mahdollista, että syytteistä liikkuu vaalien aikana virheellisiä tietoja ja huhuja. Aikaisemmalla julkistamisella voidaan siten välttää kunnallisvaaliehdokkaille mahdollisista vääristä huhuista aiheutuva vahinko, he sanoivat.

Syyttäjä vaatii syytetyille tuntuvia sakkorangaistuksia virka-aseman väärinkäyttämisestä. Ne syytetyt, jotka ovat toimittaneet käräjäoikeuteen kirjallisen vastauksen, kiistävät kaikki syytteet.

Jutussa oli alun perin 39 syytettyä. Maaliskuun lopulla käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi heistä neljän syytteet vanhentuneina.

Aiemmat virkarikossyytteet kaatuivat hiljattain myös hovioikeudessa

Osa syytetyistä oli syytettynä myös toisessa Kittilän kunnan päätöksentekoa koskevassa virkarikosoikeudenkäynnissä.

Aiempi virkarikosjuttu koski kunnanjohtaja Anna Mäkelälle annettuja potkuja ja peruutettua tutkintapyyntöä vuonna 2014. Tuolloin kunnanjohtajana toiminut Mäkelä teki tutkintapyynnön Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta. Kuntapäättäjät peruivat tutkintapyynnön ja antoivat Mäkelälle potkut.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) totesi Mäkelän potkut laittomiksi. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei irtisanominen ollut rikosoikeudellisesti lainvastainen, ja hylkäsi kaikki kuntapäättäjien syytteet. Tuomiosta valitettiin Rovaniemen hoviin, joka viime viikolla piti käräjätuomion ennallaan. Hovituomio ei ole lainvoimainen, vaan siihen voi vielä hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka