Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
HS-gallup: Enemmistö suomalaisista yhä tyytyväisiä pääministerin koronatoimiin
Enemmistö suomalaisista eli 57 prosenttia on edelleen tyytyväisiä pääministeri Sanna Marinin (sd.) toimintaan koronapandemian hoidossa, kertoo Helsingin Sanomien mielipidekysely.
Erittäin tai melko tyytyväisten määrä on kuitenkin pienentynyt jatkuvasti. HS on kysellyt kansalaisten arviota pääministerin toiminnasta tasaisin väliajoin pandemian alusta lähtien.
Suurimmillaan luottamus pääministerin koronatoimiin oli viime vuoden maaliskuussa, kun pandemia oli vasta alussa. Tuolloin 84 prosenttia oli joko erittäin tai melko tyytyväisiä Marinin toimintaan.
Tutkimuksen toteutti Kantar TNS internetpaneelina. Siihen vastasi noin tuhat ihmistä. Tutkimustulosten virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Risen selvitys: Rikollisjengit ovat yrittäneet soluttaa omia ihmisiään töihin vankiloihin
Rikollisjengit ovat yrittäneet soluttaa vankiloihin töihin ihmisiä, joilla on yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) tuore selvitys. Risen mukaan yhteydet kuitenkin huomattiin rekrytointiprosessissa.
Selvityksen mukaan rikollisjengien toiminta ja vaikutus vankiloissa on kasvanut vuosi vuodelta. Rise laskee, että Suomen vankiloissa on noin 200 vankia tai tutkintavankia, jotka kuuluvat järjestäytyneisiin rikollisryhmiin.
Traumaperäiset mielenterveyshäiriöt tunnistetaan huonosti
Traumaperäiset mielenterveyden häiriöt tunnistetaan suomalaisessa terveydenhuollossa usein huonosti tai väärin, sanovat psykiatri Anssi Leikola ja Traumaterapiakeskuksen johtaja, psykologi Anne Suokas. Suokkaan mukaan traumaosaaminen Suomessa kuitenkin paranee.
Yleinen traumaperäinen häiriö on nimeltään dissosiaatiohäiriö.
Dissosiaatiohäiriö on vaikea tunnistaa, koska sen moninaiset oireet voivat olla samanlaisia kuin useassa muussakin mielenterveyden häiriössä.
Birdlife kannustaa jälleen lintujen bongailuun pihalla
Tänään voi jälleen bongailla lintuja esimerkiksi kotipihallaan ja ilmoittaa havaintonsa Birdlife Suomelle. Bongaa päivä pihalla -tapahtumassa haastetaan suomalaiset tarkkailemaan lintuja ympyrän muotoisella alueella, jonka säde on sata metriä. Havainnointiaikaa on kellonympärys eli aamuviidestä iltapäiväviiteen saakka.
Birdlife muistuttaa, että tapahtuma ei ole kilpailu, vaan tarkoitus on nauttia lähiluonnosta ja viettää mukava lintupäivä lähtemättä mihinkään.
Viime keväänä vastaavaan tapahtumaan osallistui yli 4 600 ihmistä lähes 3 000 pihalla.
Israelin iskuissa Gazaan on kuollut ainakin 145 ihmistä, mukaan lukien 41 lasta
Israelin ja palestiinalaisten väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jälleen sunnuntain puolella. Israelin iskuissa Gazaan on kuollut palestiinalaisviranomaisten mukaan tähän mennessä ainakin 145 ihmistä. Kuolleista 41:n kerrotaan olevan lapsia. Lisäksi noin 1 100 on haavoittunut iskuissa.
Qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan israelilaisjoukot ovat lisäksi tappaneet miehitetyllä Länsirannalla ainakin 13 palestiinalaista.
Palestiinalaiset aseistautuneet ryhmittymät ovat puolestaan ampuneet Israelin suuntaan ainakin 2 300 rakettia sitten maanantain, jolloin viimeisimmät taistelut alkoivat.
Israelissa on uusimman konfliktin aikana kuollut ainakin kymmenen ihmistä. Noin 560 israelilaista on loukkaantunut. (Lähde: AFP)
Mediat: Israelin pääministerin mukaan iskut jatkuvat niin pitkään kuin on tarpeen
Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun mukaan maa jatkaa iskuja Gazan kaistalla niin pitkään kuin on tarpeen. Asiasta kertovat muun muassa israelilaislehti Haaretz ja qatarilaismedia al-Jazeera.
Televisioidussa puheessa Netanjahu vakuutteli Israelin tekevän kaikkensa välttääkseen siviiliuhreja.
Lisäksi hän otti kantaa arabi- ja juutalaisväestön välisiin väkivaltaisuuksiin Israelissa. Hän viittasi arabien tekemään väkivaltaan Israelissa "terrorina" ja sanoi, että terroristien tavoin toimivia kohdellaan terroristeina.
Times of Israelin mukaan Netanjahu on myös sanonut, ettei juutalaisten anneta tarttua aseisiin ja hyökätä viattomia arabeja vastaan.
Al-Jazeera: Ihmisoikeusjärjestön mukaan Israelin poliisi on auttanut siirtokuntalaisia palestiinalaisiin kohdistuneissa hyökkäyksissä
Qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan Israelin Haifassa toimivan Adalah-ihmisoikeusjärjestön apulaispääjohtaja on kritisoinut sitä, miten arabi- ja juutalaisväestön välisiä väkivaltaisuuksia Israelissa kuvataan joissakin medioissa yhteisön sisäiseksi väkivallaksi.
Sawsan Zaher kertoi al-Jazeeralle, että väkivaltaisuuksia on sävyttänyt palestiinalaisiin kohdistuva rakenteellinen rasismi Israelissa. Hänen mukaansa Israelin poliisi on jopa auttanut siirtokuntalaisia, kun he ovat hyökänneet palestiinalaisia vastaan.
Hänen mukaansa siirtokuntalaiset organisoivat hyökkäyksiä etukäteen sosiaalisen median kautta ja sopivat muun muassa, mitä he laittavat päälleen ja millaisia aseita tuovat mukanaan.
Edmontonin McDavid päätti runkosarjan pistekuninkaana
Jääkiekon NHL:ssä Edmonton Oilersin Connor McDavid päätti runkosarjan pelinsä pistetilaston huipulla. Hän teki 56 pelissä yhteensä 105 pistettä. Maaleja McDavid laukoi kauden mittaan 33 ja antoi 72 syöttöä.
Edmontonin viimeisessä runkosarjapelissä Vancouver Canucksia vastaan McDavid teki yhden syöttöpisteen. Vieraisilla ollut Vancouver voitti ottelun maalein 4–1. Pohjoisen divisioonan toiseksi päätyneen Edmontonin pudotuspelipaikka oli varmistunut jo aiemmin.
Edmontonin maalilla Mikko Koskinen torjui Vancouveria vastaan 37 kertaa.
NHL:n runkosarja on kesken enää pohjoisen divisioonassa, jossa Vancouverilla ja Calgary Flamesilla on vielä keskinäisiä mittelöitä jäljellä. Molemmat ovat menettäneet mahdollisuutensa pudotuspeleihin.