Italia selvittää köysiratavaunun putoamisen syytä – vetokaapelin lisäksi petti myös hätäjarru?

Onnettomuuden kuolonuhreista viisi oli Israelin kansalaisia samasta perheestä. AFP / LEHTIKUVA

STT

Italiassa tutkitaan 14 ihmisen kuolemaan sunnuntaina johtaneen köysiratavaunun putoamisen syytä. BBC:n mukaan kuolleiden joukossa on kaksi lasta, kaksivuotias sekä yhdeksänvuotias, joista jälkimmäinen menehtyi sairaalassa.

Ainoana turmasta oli maanantaihin asti selvinnyt hengissä viisivuotias lapsi, joka sai hänkin hyvin vakavat vammat.

Pohjois-Italian alppialueen pelastusviranomaisten johtaja Matteo Gasparini sanoi BBC:n mukaan, että turmaan näyttäisi johtaneen kaksi ratkaisevaa laitteiden pettämistä: vaunun vetokaapeli rikkoutui, minkä lisäksi vaunun hätäjarru petti.

Rikkoutunut vetokaapeli pois lukien köysiradan muut kaapelit jäivät ehjiksi. Alustavien tietojen mukaan vaunu oli ennen maahan romahtamistaan kulkenut jonkin matkaa rataa takaisin tulosuuntaansa.

– Juuri ennen maahan putoamistaan vaunu luultavasti osui (radan) pylvääseen, arvioi paikallinen pormestari Marcella Severino.

Yleinen syyttäjä Olimpia Bossi painotti, että kaikki onnettomuuden tekniset yksityiskohdat selvitetään.

Moni uhreista samasta perheestä

Onnettomuuden kuolonuhreista viisi oli Israelin kansalaisia samasta perheestä. Tästä perheestä on myös vakavasti loukkaantunut viisivuotias.

Köysiratavaunu putosi maahan Maggiorejärven rannalla Stresan kunnassa Piemonten alueella. Turma tapahtui sunnuntaina puolenpäivän jälkeen paikallista aikaa. Vaunu oli onnettomuushetkellä noin sadan metrin päässä Mottarone-vuoren huipulta.

Aluksi viranomaiset kertoivat, että onnettomuudessa kuoli yhdeksän ihmistä, mutta uhrimäärä nousi sunnuntain mittaan useaan kertaan.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka