Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi
Kruunupyyssä palaa parintuhannen neliön sikalarakennus - siat selvinnevät palosta hengissä
Pohjanmaalla Kruunupyyssä syttyi tuleen parintuhannen neliön sikalarakennus. Asiasta kertoo STT:lle Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen palomestari Ville Mikkonen, jonka mukaan rakennuksen toinen osa on aikalailla tuhoutunut palossa.
Sammutustyöt olivat vielä aamuyöstä kesken, mutta palohetkellä rakennuksessa olleet siat näyttävät kuitenkin tällä tietoa pelastuneen.
Mikkosen mukaan eläimet ovat olleet rakennuksen toisessa siivessä, joka onnistutaan näillä näkymin pelastamaan. Pelastuslaitoksen jatkotiedotteen mukaan rakennuksessa oli noin 1 200 sikaa.
Tiedotteen mukaan kohteessa olivat aamuneljän aikoihin käynnissä jälkisammutustyöt.
Palosta ei ole aiheutunut henkilövahinkoja.
Niko Ranta-ahon uudet huumesyytteet julki - Katiska 2:n käräjäkäsittely alkaa valmisteluistunnolla
Helsingin käräjäoikeudessa alkaa tänään Niko Ranta-ahon uusien huumerikossyytteiden käsittely valmisteluistunnolla. Niin kutsutussa Katiska 2 -jutussa on Ranta-ahon lisäksi parikymmentä muuta syytettyä.
Varsinainen pääkäsittely alkaa maanantaina. Tänään tulevat kuitenkin julki syytteet, syytettyjen vastaukset sekä keskusrikospoliisin esitutkintamateriaali. Aiemmin poliisi on kertonut epäilevänsä, että Ranta-aho oli muun muassa organisoinut kymmenientuhansien ekstaasitablettien ja huumausaineeksi luokiteltujen lääketablettien salakuljetuksen Espanjasta ja Slovakiasta.
Hallitus päättää tänään koronarajoitusten höllentämisestä osana hybridistrategian päivitystä
Hallitus tekee tänään valtioneuvoston yleisistunnossa periaatepäätöksen koronapandemian hillintään tähtäävän hybridistrategian päivityksestä.
Päivityksen sisällöstä kertoi sosiaali- ja terveysministeriö (STM) eilisessä tiedotustilaisuudessa. Luvassa on höllennyksiä rajoituksiin erityisesti epidemian perustason ja kiihtymisvaiheen alueilla.
Leviämisvaiheen alueilla kokoontumisia rajoitetaan yhä 10 henkeen sisätiloissa. Ulkotiloissa kokoontumisrajoituksena on 50 henkeä, mutta isojenkin tapahtumien järjestäminen on mahdollista yleisöä jakamalla ja turvaväliohjeista huolehtimalla.
Annika Saarikko nousee valtiovarainministeriksi, Antti Kurvinen ministeriksi
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko vaihtaa tänään ministerisalkkuaan ja siirtyy valtiovarainministeriksi. Saarikon tilalle tiede- ja kulttuuriministeriksi nousee keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen. Tähänastinen valtiovarainministeri Matti Vanhanen jatkaa kansanedustajana.
Ministerinimistä päättivät keskustan kansanedustajat, europarlamentaarikot ja puoluehallitus yhteiskokouksessaan keskiviikkona. Asiasta päätettiin yksimielisesti ilman äänestyksiä. Presidentti Sauli Niinistön on määrä nimittää uudet ministerit tehtäviinsä tänään.
Keskustan muita ministereitä ovat elinkeinoministeri Mika Lintilä, puolustusministeri Antti Kaikkonen ja maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.
Saarikon mukaan enempää ministerinvaihdoksia ei keskustassa ole näillä näkymin luvassa, vaikka puolueen ministeriryhmä onkin perin miespainotteinen.
Slovenian pääministeri vältti virkarikossyytteen, voitti äänestyksen 44-42
Slovenian pääministeri Janez Jansa vältti virkarikossyytteen, kun Slovenian parlamentti äänesti asiasta myöhään keskiviikkoiltana. Jansa voitti äänestyksen äänin 44–42. Jansan virkarikossyytteitä olivat esittäneet vasemmistopuolueet.
Jansa haluttiin syytteeseen koronaviruspandemian hoidosta ja lisäksi muun muassa rikkomuksista lehdistönvapautta vastaan.
Jos syytteet olisi nostettu, runsaan kuukauden päästä EU-puheenjohtajana aloittavassa Sloveniassa olisi todennäköisesti jouduttu järjestämään ennenaikaiset vaalit. (Lähde: AFP)
Mielenosoitukset jatkuneet Kolumbiassa jo lähes kuukauden päivät - yhteenotoissa on kuollut yli 40 ihmistä
Kolumbian hallintoa vastustavat mielenosoitukset ovat jatkuneet jo lähes kuukauden ajan ja kymmeniä ihmisiä on kuollut yhteenotoissa.
Mielenilmaukset ovat kärjistyneet verenvuodatukseksi myös kuluvalla viikolla. Keskiviikkona kuoli 18-vuotias yliopisto-opiskelija, jota oli ammuttu myöhään tiistai-iltana.
Opiskelijan kuoleman myötä kuolonuhrien virallinen määrä nousee 44:ään. Pääosin kuolleet ovat olleet siviilejä.
Mielenosoitukset saivat alkunsa jo hyllytetystä verouudistuksesta. Sittemmin kolumbialaiset ovat osoittaneet turhautumistaan muun muassa köyhyyteen, epätasa-arvoon ja hallituksen koviin otteisiin mielenosoitusten tukahduttamisessa.
Poliisin kovat otteet on tuomittu maailmalla. (Lähde: AFP)
Villarreal voitti Eurooppa-liigan finaalin rangaistuspotkuin 11-10
Espanjalainen Villarreal on voittanut jalkapallon Eurooppa-liigan loppuottelun Puolan Gdanskissa. Voitto Manchester Unitedista heltisi vasta rangaistuspotkukilpailussa, jonka Villarreal voitti 11–10.
Ratkaisusta vastasi maalivahti Geronimo Rulli. Hän ampui voitto-osuman ja torjui heti perään ManUn maalivahdin David de Gean rangaistuspotkun.
Varsinainen peliaika päättyi lukemiin 1–1.
Islanders karkasi toisessa erässä, lähetti Pittsburghin kesälomalle
Jääkiekon NHL:ssä New York Islanders voitti Pittsburgh Penguinsin 5–3 ja eteni jatkoon pudotuspelien 1. kierrokselta otteluvoitoin 4–2. Islanders ratkaisi ottelun tasaisen avauserän jälkeen toisessa erässä, kun joukkue teki kolmeen minuuttiin kolme maalia ja siirtyi tavoittamattomaan 5–3-johtoon.
Islandersin hahmoja ratkaisevassa ottelussa olivat Brock Nelson ja Anthony Beauvillier, jotka tekivät kolme pistettä ottelussa. Islandersin suomalaispelaaja Leo Komarov jäi ottelussa pisteittä. Pittsburghin suomalaishyökkääjä Kasperi Kapanen alusti Jeff Carterin tekemän avausmaalin.
Islanders kohtaa seuraavalla pudotuspelikierroksella Boston Bruinsin.
Leijonat kohtaa nollassa pisteessä olevan Italian
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue kohtaa tänään MM-kisojen B-alkulohkon ottelussaan Italian. Ottelu alkaa Riiassa kello 20.15. Leijonat on kerännyt kolmesta alkulohkon kamppailustaan yhteensä seitsemän pistettä. Italia on hävinnyt Riiassa kaikki kolme otteluaan yhteismaalein 5–16. Joukkue on lohkon jumbona.
Suomi voitti kisojen avausottelussaan Yhdysvallat 2–1, kärsi sitten 1–2-tappion Kazakstanille voittolaukauskilpailussa ja voitti Norjan 5–2.