Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaiselle korruptiolle tyypillisiä hyvä veli -verkostoja vastaan käydään 77-kohtaisella kitkentäohjelmalla

Suomessa hyvä veli -verkostot ja muut korruption muodot pyritään jatkossa tunnistamaan ja tukahduttamaan tehokkaammin. Hallitus hyväksyi Suomen ensimmäisen korruption vastaisen strategian ja siihen liittyvän 77-kohtaisen korruptiota kitkevien toimenpiteiden ohjelman valtioneuvoston yleisistunnossa.

Toimenpideohjelma muun muassa tiivistää viranomaisten yhteistyötä ja kouluttaa heitä tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään korruptiota aiempaa paremmin.

Ohjelmaa esitellyt oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kehui Suomessa korruptiota ilmenevän kansainvälisesti tarkasteltuna vähän, mutta korosti tästä huolimatta asian vakavuutta ja strategian tarpeellisuutta.

– Tutkimukset osoittavat, että korruptiota esiintyy suomalaisen yhteiskunnan kaikilla tasoilla ja monilla aloilla. Se ilmenee oikeudettomien etuuksien antamisena ja ottamisena, eturistiriitoina ja suosimisena. Se ilmenee myös epäeettisenä päätösten valmisteluna muodollisen päätöksenteon ulkopuolella, ministeri luetteli.

Keskeisiä keinoja ohjelmassa ovat muun muassa päätöksenteon ja julkisten hankintojen avoimuuden ja viranomaisten asiakirjajulkisuuden lisääminen. Viranomaisia koulutetaan tunnistamaan korruptiota ja heidän tiedonsaantimahdollisuuksiaan parannetaan. Myös korruptioon liittyvän lainsäädännön toimivuutta tarkastellaan ja tutkimusta korruptiosta lisätään.

Strategiatyön taustalla ovat Suomelle osoitetut kansainväliset suositukset tehostaa korruption vastaista työtä. Suosituksia ovat antaneet muun muassa YK ja OECD.

Myös kuntapäättäjillä oltava riittävästi tietoa

Suomessa korruption erityispiirre on sen rakenteellisuus ja vaikea havaittavuus. Strategiamateriaalin mukaan näitä hyvä veli -verkostoja ilmenee "elinkeinoelämän ja viranomaisten toiminnan rajapinnassa".

– Rakenteelliseen korruptioon liittyvät usein epäterveet verkostot, jossa ei toimita läpinäkyvästi ja mahdollisesti ajetaan omia etuja. Tietoisuuden lisääminen on keskeisessä roolissa rakenteellisen korruption osalta, että opitaan tunnistamaan vääristyneitä rakenteita päätöksenteko- ja valmisteluprosesseissa, oikeusministeriön erityisasiantuntija Juuso Oilinki sanoi tiedotustilaisuudessa.

Myös Henriksson piti tiedon lisäämistä tärkeänä kaikilla yhteiskunnan tasoilla.

– Myös ne kuntapäättäjät, jotka tekevät lautakunnissa päätöksiä hankinnoista, myös heillä pitää olla riittävästi tietoa, oikeusministeri korosti.

Poliittisen päätöksenteon, julkisten hankintojen ja tarjouskilpailujen lisäksi korruption keskeisinä riskialueina Suomessa pidetään puolue- ja vaalirahoitusta, rakennusalaa, ulkomaankauppaa ja urheilua.