Yhdysvaltojen merivoimien Hornet-hävittäjiä vierailee Karjalan lennoston tukikohdassa Siilinjärven Rissalassa tästä päivästä alkaen.
Karjalan lennostossa vierailevaan osastoon kuuluu kymmenen merijalkaväen F/A-18 Hornet-hävittäjää sekä 1–2 ilmatankkaus- ja kuljetuskonetta.
Suomeen saapuvan osaston kokonaisvahvuus on noin 250 henkilöä.
Vierailun aikana lennetään Karjalan lennoston harjoitusalueilla arkipäivisin 2.–18. kesäkuuta välisenä aikana.
Lentotoiminta ulottuu pääasiassa noin 200 kilometrin etäisyydelle Rissalan tukikohdasta, Ilmavoimat kertoo. Lisäksi lennetään yhteistoimintakierroksia Lapin lennoston Hornetien kanssa Kajaanin ja Rovaniemen välisellä alueella
Vierailu on Ilmavoimien mukaan osa Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälistä puolustusyhteistyötä.
Edellisen kerran Yhdysvaltain merijalkaväen Hornet-hävittäjiä vieraili Suomessa kaksi vuotta sitten.