Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Syömälakkonsa vuoksi sairaalaan siirretty Navalnyi on palautettu rangaistussiirtolaan

Venäjällä oppositiohahmo Aleksei Navalnyi on siirretty vankisairaalasta takaisin rangaistussiirtolaan, kertovat hänen tukijansa. Navalnyi oli saanut sairaalahoitoa syömälakkonsa vuoksi.

Navalnyi aloitti syömälakon maaliskuussa, koska hän ei mielestään saanut riittävää hoitoa erilaisiin terveysvaivoihin, kuten raajojen puutumiseen ja selkäkipuun. Huhtikuussa hänet siirrettiin vankisairaalaan toisessa rangaistuslaitoksessa. Tuolloin useat länsimaat painottivat, että Venäjä on vastuussa, jos Navalnyille tapahtuu jotakin.

Navalnyi keskeytti syömälakkonsa 24 päivän jälkeen.

Venäjän hallinnon äänekkäänä arvostelijana tunnettu Navalnyi sai helmikuussa kahden ja puolen vuoden vankeustuomion vanhoista kavallussyytteistä, joita pidetään laajasti poliittisina. Tuomio annettiin pian sen jälkeen, kun Navalnyi oli palannut Venäjälle Saksasta, jossa hän sai hoitoa lähes kohtalokseen koituneeseen hermomyrkkyiskuun.

Venäjän hallinto ajaa Navalnyin verkostoa ahtaalle

Viime perjantaina presidentti Vladimir Putin hyväksyi lain, joka epää vaalikelpoisuuden parlamenttivaaleissa niin kutsuttuihin äärijärjestöihin kuuluvilta tai niitä tukevilta henkilöiltä. Moskovalainen tuomioistuin päättää mahdollisesti jo tällä viikolla, luokitteleeko se Navalnyin poliittisen verkoston äärijärjestöksi. Tämä vaikeuttaisi valtapuolue Yhtenäisen Venäjän haastamista ennen syyskuun vaaleja.

Putin vahvisti lain samana päivänä, kun Navalnyi vietti 45. syntymäpäiväänsä telkien takana. Myös monet Navalnyin läheiset liittolaiset ovat joko lähteneet Venäjältä tai pidätettyinä.

Sunnuntaina Kremlin merkittävä kriitikko ja entinen oppositiopäättäjä Dmitri Gudkov kertoi lähteneensä Venäjältä Ukrainaan. Hän kertoi kuulleensa Kremliä lähellä olevista lähteistä, että hänet pidätettäisiin tekaistun rikossyytteen perusteella, jos hän ei lähtisi.