Unkarin Orban taipui kansanäänestykseen kiinalaisyliopistosta

Fudanin yliopistoa suunnitellaan Budapestin 9. kaupunginosaan. Lopulliset suunnitelmat on määrä olla valmiina ensi vuoden lopulla, minkä jälkeen kansanäänestys järjestetään. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Unkarin pääministeri Viktor Orban suostuu kansanäänestyksen järjestämiseen kiistellyn kiinalaisyliopiston toimipaikan perustamisesta Budapestiin. Hän kertoi asiasta lehdistötilaisuudessa. Kansanäänestystä oli vaatinut muun muassa Budapestin pormestari Gergely Karacsony, joka tunnetaan Orbanin vastustajana.

Orbanin hallituksen mukaan Fudanin yliopiston Budapestin-kampuksen lopulliset suunnitelmat on määrä olla valmiina ensi vuoden lopulla, minkä jälkeen kansanäänestys järjestetään.

Budapestiin suunnitellaan rakennettavaksi Shanghaissa pääpaikkaansa pitävän Fudanin yliopiston ensimmäistä eurooppalaista toimipaikkaa. Orbanin hallituksen ajama hanke on herättänyt paljon vastustusta.

Tuhannet unkarilaiset osoittivat mieltään lauantaina Budapestissä yliopistoa vastaan. Uutistoimisto AFP:n kuvaajan arvion mukaan protestiin osallistui noin 10 000 ihmistä.

Mielipidemittausten mukaan valtaosa Budapestin asukkaista vastustaa yliopistoa. Aiemmin tällä viikolla Budapestin liberaalia oppositiota edustava kaupunginhallinto myös kertoi nimenneensä uudelleen katuja alueella, johon yliopisto on määrä rakentaa. Muun muassa Dalai Laman katu, Vapaan Hongkongin katu ja Uiguurimarttyyrien katu reunustavat nyt yliopiston suunniteltua paikkaa.

Toteutuessaan Fudanin Unkarin-kampuksen pitäisi olla valmis vuonna 2024.

Unkarissa toimi pitkään unkarilaissyntyisen miljardöörin George Sorosin perustama Central European University, jonka Orbanin hallinto savusti ulos maasta vuonna 2018. Nykyisen se toimii Wienissä Itävallassa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka