Kysymys yhteisten menojen kasvattamisesta on läsnä Naton huippukokouksessa – Suomi ja Ruotsi eivät saaneet tällä kertaa kutsua

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ehdotti alkuvuodesta, että Nato vahvistaisi toimintaansa ja tekisi merkittävän lisäyksen sotilasliiton yhteiseen budjettiin. AFP / LEHTIKUVA

Heta Hassinen / STT

Sotilasliitto Naton jäsenmaiden johtajat kokoontuvat tänään huippukokoukseen Brysseliin. Kokouksessa keskustellaan sotilasliiton tulevaisuudesta ja 2030-agendasta. Esillä ovat myös suhteet Kiinaan ja Venäjään sekä sotilasliiton vetäytyminen Afganistanista.

Tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys on rahankäyttö. Yhdysvallat on perinteisesti patistellut liittolaisiaan lisäämään sotilasmenoja, eikä tässäkään huippukokouksessa vältytä rahakeskustelulta.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ehdotti alkuvuodesta, että Nato vahvistaisi toimintaansa ja tekisi merkittävän lisäyksen sotilasliiton yhteiseen budjettiin.

Ajatus ei ole saanut varauksetonta kannatusta kaikilta jäsenmailta.

Esimerkiksi uutistoimisto Reuters on kertonut, että Ranska vastustaa Naton yhteisen budjetin kasvattamista, koska maan näkökulmasta yhteisen budjetin kasvattaminen olisi pois kansallisista puolustustoimista.

Huippukokouksen alla Stoltenberg ennakoi, että Nato-maiden odotetaan muun muassa sopivan poliittisten konsultaatioiden lisäämisestä ja yhteisen puolustuksen vahvistamisesta.

Samalla jäsenmaiden odotetaan vahvistavan sitoumuksensa siitä, että kukin käyttää vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen.

Stoltenberg pitää kokousta käänteentekevänä hetkenä

Pääsihteeri Stoltenberg on kutsunut kokousta käänteentekeväksi hetkeksi kiihtyvässä globaalissa kilpailussa.

Stoltenbergin mukaan Naton on vastattava moniin eri uhkiin yhtä aikaa. Uhkina hän luettelee esimerkiksi Venäjän ja Kiinan tavan nakertaa sääntöperustaista maailmanjärjestystä, terrorismin jatkuvan uhan, kyberhyökkäykset sekä ilmastonmuutoksen.

– Yksikään maa tai manner ei pysty hoitamaan näitä haasteita yksin. Mutta Eurooppa ja Pohjois-Amerikka eivät ole yksin, me seisomme yhdessä Natossa, Stoltenberg sanoi lehdistötilaisuudessa perjantaina.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden osallistuu kaudellaan Naton huippukokoukseen. Tällä kertaa kumppanimaat eivät ole saaneet kutsua mukaan, joten esimerkiksi Suomi ja Ruotsi eivät ole edustettuina.

Suomi on Naton kumppanimaana saanut kutsun huippukokouksiin monta kertaa aiemmin. Presidentti Sauli Niinistö on edustanut Suomea Naton huippukokouksessa Brysselissä vuonna 2018 sekä Varsovassa vuonna 2016, Walesissa vuonna 2014 ja Chicagossa vuonna 2012.

Vetäytyminen Afganistanista käynnissä

Huippukokouksessa keskustellaan myös Naton Afganistan-operaation päättymisestä. Nato päätti vetäytymisestä huhtikuun puolivälissä, kun Biden oli ilmoittanut tuovansa yhdysvaltalaisjoukot pois Afganistanista syyskuuhun mennessä.

– Sotilaallinen läsnäolomme on päättymässä, mutta tukemme afganistanilaisjoukoille ja ihmisille jatkuu, Stoltenberg vakuutti.

Stoltenbergin mukaan Nato muun muassa tarkastelee, millä tavoin se voisi jatkossakin tukea Kabulin lentokentän toimintaa.

Suomen Puolustusvoimat kertoi viime viikolla, että viimeiset Afganistanissa palvelleet suomalaiset ovat palanneet kotimaahan. Keväällä Nato-operaatiossa oli vielä mukana 20 suomalaista sotilasta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka