Yön uutiskooste: Helteet ovat aikaistaneet mansikoiden pääsatokautta, Suviseurat alkavat tänään virtuaalisesti, Israel tehnyt ilmaiskuja Gazaan

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Mansikoiden pääsato on kaksi viikkoa etuajassa. Mikko Stig / Lehtikuva

Milja Rämö,  STT , Kerttu Heikura

Helteet ovat aikaistaneet mansikoiden pääsatokautta

Mansikoiden pääsatoa kerätään tällä hetkellä. Helteet ovat aikaistaneet mansikoiden pääsatokautta hurjasti, kertoo Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki.

Etelä- ja Keski-Suomessa mansikoita on kerätty juhannuksesta lähtien ahkerasti. Pohjoisemmassa on tehty ensimmäisiä poimintoja ja marjatilanne on parhaimmillaan seuraavan kahden viikon aikana.

Marjatilanne kannattaa tarkistaa tilakohtaisesti ja seurata tilojen omaa tiedotusta saatavuuden varmistamiseksi.

Uutissuomalainen: THL oli jo keventämässä maskisuositustaan, Pietarista tuotu tartuntarypäs muutti tilanteen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehti jo valmistella alkukesästä kevennystä maskisuositukseensa, kertoo Uutissuomalainen. Jalkapallon EM-kisaturistien Pietarista tuomien koronatartuntojen myötä tämä kuitenkin myöhästyy.

THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudan mukaan asiaa voidaan miettiä loppukesästä uudelleen, jos tartuntaluvut alkavat asettua muutaman viikon sisään.

Maskisuosituksesta luopumista tai sen keventämistä voidaan kuitenkin harkita alueilla, joissa on ollut viikkokausia hyvin vähän tartuntoja.

Vanhoillislestadiolaisten Suviseurat alkavat tänään virtuaalisesti

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vuosittainen suurtapahtuma Suviseurat alkaa tänään virtuaalisesti.

Koronaviruspandemian vuoksi Suviseurat järjestetään tällä kertaa virtuaalisena radiossa ja verkossa.

Seuralähetys tulee Reisjärven kristilliseltä opistolta. Suviseurat on järjestetty Reisjärvellä edellisen kerran vuonna 1968.

Suviseurat ovat Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma. Viime vuosina Suviseuroissa on käynyt noin 80 000 ihmistä.

HS: Fiva katsoo, että työeläkeyhtiö Elo ei ole edistynyt riittävästi hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevien ongelmien ratkaisemisessa

Finanssivalvonta (Fiva) katsoo, että työeläkeyhtiö Elo ei ole edistynyt riittävästi hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevien ongelmien ratkaisemisessa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat. Lehden mukaan Fiva haluaa Elon hallintoneuvostolta, hallitukselta ja johtoryhmiltä kirjalliset suunnitelmat hallinnon sotkujen ratkaisemiseksi tämän vuoden aikana.

Fiva haluaa muun muassa selvittää, miten Elon johtoelinten asiantuntemusta työeläkeasioissa voi lisätä.

HS:n mukaan Fivan näkemys ilmenee Elon hallituksen saamasta kirjeestä, joka on päivätty kesäkuun puoliväliin.

Fiva asetti joulukuussa asiamiehen valvomaan Elon toimintaa. Tuolloin Fivan mukaan Elon toiminnassa oli esiintynyt taitamattomuutta ja varomattomuutta, joka ilmeni viime vuoden keväänä, kun koronan synnyttämä talouskriisi aiheutti voimakasta heiluntaa markkinoilla.

Ruotsissa kuollut poliisi ei todennäköisesti ollut ampumisen alkuperäinen kohde

Ruotsissa ampumisen jälkeen saamiinsa vammoihin kuollut poliisi ei todennäköisesti ollut ampumisen alkuperäinen kohde. Suur-Göteborgin alueen poliisipäällikkö Erik Nord kertoo asiasta uutistoimisto TT:lle.

Poliisin tietojen mukaan kuolettavia vammoja saanut poliisi ja hänen kollegansa olivat paikan päällä keskustelleet ihmisten kanssa, kun heitä kohti ammuttiin. Poliisi oli saapunut alueelle paikallista aikaa myöhään keskiviikkoiltana.

Ruotsissa 2000-luvulla kolme poliisia on surmattu työtehtävän aikana. Aiemmat kuolemat tapahtuivat vuosina 2007 ja 2004. (Lähde: TT)

Israel tehnyt ilmaiskuja Gazaan

Israelin ilmavoimat on yön aikana tehnyt ilmaiskuja Gazan kaistalle. Yöllä ei ollut kerrottu mahdollisista haavoittuneista.

Israelin asevoimat näkee ilmaiskut vastatoimena Gazasta lähetetyille ilmapalloille. Ilmapalloihin oli sidottu syttyvää materiaalia. Ilmapallot aiheuttivat pieniksi ja vaarallisiksi kuvailtuja maastopaloja, jotka saatiin nopeasti sammutettua.

Toukokuussa Israel ja äärijärjestö Hamas sopivat tulitauosta 11 päivää kestäneiden sotatoimien jälkeen. Niiden aikana kuoli ainakin 260 palestiinalaista ja 13 israelilaista. (Lähde: AFP)

Metsäpalot runtelevat Amazonin sademetsää - kesäkuussa määrällisesti eniten paloja yli vuosikymmeneen

Brasiliassa Amazonin sademetsä on kärsinyt metsäpalojen osalta rajuimman kesäkuun sitten vuoden 2007.

Brasilian avaruusjärjestö Inpe kertoo, että satelliittikuvissa havaittiin viime kuussa yli 2 300 metsäpaloa. Se on järjestön mukaan 2,3 prosentin kasvu viime vuoden kesäkuuhun. Vuonna 2007 paloja havaittiin yli 3 500.

Ympäristö- ja ilmastojärjestöt ovat syyttäneet presidentti Jair Bolsonaroa sademetsän tilan heikkenemisestä. Bolsonaro on kannustanut maatalouteen ja kaivostoimintaan Amazonin alueella.

Amazonin sademetsä on maailman suurin sademetsä, jota kuvataan myös maapallon keuhkoiksi. (Lähde: AFP)

Norjan Warholm aitoi miesten pitkien aitojen maailmanennätyksen

Norjan Karsten Warholm juoksi Oslossa Timanttiliigan kilpailussa miesten 400 metrin aidoissa uuden maailmanennätyksen 46,70 torstain myöhäisillassa. Yhdysvaltain Kevin Youngin entinen ME 46,78 oli Barcelonan olympiakisoista vuodelta 1992.

Kilpailu Oslon Bislettillä oli Warholmin kesäkauden ensimmäinen. Hän paransi ennätystään 0,17 sekuntia.

Tämän kauden entinen maailman kärkitulos oli viime viikolla Rai Benjaminin Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa juoksema 46,83.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka