Alkuviikko on varsin laajalti helteinen, loppuviikosta sataa

Maanantaina ja tiistaina lämpötila hipoo 30 astetta maan etelä- ja keskiosissa. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Jessica Suni / STT

Alkuviikko on vielä aika laajalti helteinen, Ilmatieteen laitoksesta kerrotaan. Maanantaina ja tiistaina lämpötila hipoo 30 astetta maan etelä- ja keskiosissa, jossa lämpötilaerot alueiden välillä jäävät melko pieniksi. Ylimpiä lämpötiloja tavataan eteläisessä sisämaassa.

– Jos katsoo tiistain lämpötiloja, niin maan etelä- ja keskiosissa se on aika tasaisesti 28–31 astetta. Maanantai on etenkin Itä-Lapissa aika viileä, ylimmätkin lämpötilat jäävät 20:n alapuolelle, lännessä voi olla vähän yli. Tiistaina lämpö levittäytyy laajemmalle alueelle ja voi olla hellerajan tuntumassa Lapissa, päivystävä meteorologi Jani Sorsa sanoo STT:lle.

Myös Itä-Suomessa ollaan alkuviikosta hellelukemissa, joskin sade- ja ukkoskuuroja saattaa esiintyä.

Keskiviikkona saapuu sadealue, joka vaikuttaa lähinnä maan eteläosiin. Sorsan mukaan Satakunta ja Pirkanmaa ovat todennäköisesti pohjoisimmat maakunnat, joissa keskiviikkona sataa. Pohjoisempana lämmin sää jatkuu yhä, ja lämpötilat liikkuvat lähellä 30 astetta. Myös idässä lukemat pysyvät 25–30 asteen tienoilla.

Torstaina sateet levittäytyvät laajemmalle alueelle. Sadetta ja ukkosta on luvassa eri puolilla maata.

– Poutaisilla alueilla voidaan käydä hellerajan yläpuolella, mutta alkaa jo vähän viilentyä. Sateet siirtyvät perjantain vastaisena yönä vähän pohjoisemmaksi, Sorsa sanoo.

Ilmastonmuutos nostaa ennätyshelteiden todennäköisyyttä

Kuluneeseen kesään on mahtunut runsaasti aurinkoisia päiviä ja useita hellehuippuja. Ilmatieteen laitoksen omat mittaustulokset vahvistavat, että kesä on ollut selvästi keskimääräistä lämpimämpi.

– Aika monella mittausasemalla on ollut enemmän hellepäiviä kuin milloinkaan aikaisemmin, etenkin maan etelä- ja keskiosissa, Sorsa sanoo.

Hänen mukaansa ilmastonmuutos tekee lämpötilaennätysten rikkoutumiset todennäköisemmäksi, mutta hän korostaa, ettei tässä ole suoraa syy-seuraussuhdetta.

– Todennäköisyys tällaiselle hellepäivämääräennätykselle nousee kuitenkin senkin mukana, kun keskilämpötila nousee, hän sanoo.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka