Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on päättänyt erottaa "kapinapappi" Kai Sadinmaan virastaan

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on keskiviikkona pitämässään istunnossa määrännyt pastori Kai Sadinmaan menettämään pappisvirkansa.

Tuomiokapitulin perustelujen mukaan Sadinmaan esittämät yleiset näkemykset pappisviran kumoamisesta ja papiksi vihkimisen tarpeettomuudesta ovat kirkon tunnustuksen vastaisia.

Lisäksi Sadinmaan kehotus viettää ehtoollista ilman pappia on niin ikään tuomiokapitulin mukaan kirkon tunnustuksen vastainen. Tuomiokapituli myös katsoo, että piispan kaitsennasta irtisanoutuminen ja siihen kehottaminen merkitsee käytännössä pappisviran olemuksesta sekä velvollisuuksista irtisanoutumista.

Sadinmaa pidätettiin pappisvirastaan määräaikaisesti viime tammikuussa. Hiippakunnan piispan Teemu Laajasalon mukaan Sadinmaa ei ole harkinta-ajan kuluessa antanut selvitystä kolmesta tunnustuksen vastaisesta opetuksestaan, joiden perusteella hänet oli pappisvirasta pidätetty.